Hyvästit ikuiselle kaupungille

Perjantaina lähdimme kiertelemään San Giovanniin tarkoituksena nähdä kuuluisa pyhiinvaelluskirkko. Matkalla löysimme paikallisen basaarin, jossa ennen kaikkea intialaiset kaupittelivat vaatteita, laukkuja, koruja, huiveja... Valitettavasti suurin osa oli merkkiväärennöksiä, joten ostettavaa ei löytynyt. Italialaisten pukeutumista seuratessa on ilo huomata, kuinka tyylikkästi ihmiset pukeutuvat täällä iästä riippumatta. Sandaali-sukka-yhdistelmiä näkyy lähinnä turisteilla. Saappaat näyttävät olevan näin syksyn tullen Roomassa muotia; tosin tuntuu hurjalta, että naiset käyttävät niitä yli 20 asteen lämpötilassa.

Siirryimme ihastelemaan San Giovanni in Lateranon kuuluisaa kirkkoa. Kiersimme viisilaivaisen kirkon sisällä ja ihailimme alttaria. Yhtye soitti taustalla hengellistä musiikkia. Italiassa näyttää olevan yleistä, että kirkoissa soi musiikki - ainoat kirkot, joissa emme kuulleet musiikkia, olivat Pietarinkirkko ja Sikstuken kappeli. Kävimme myös tunnelmallisella sisäpihalla, jonne oli sijoitettu vanhan kirkon esineitä, esim. värkkäitä pylväitä Maria Magdalenan alttarilta.

Ilta huipentui, kun menimme Auditorium Parco della Musicaan - suureen, moderniin kulttuurikeskukukseen, jossa järjestetään konsertteja, näyttelyitä ja paljon muuta. Päätimme mennä pian alkavaan klassiseen konserttiin, joka loppujen lopuksi paljastuikin ranskankieliseksi oopperaksi; tosin konserttimaisesti esitettynä ilman lavasteita, puvustusta ja näyttelemistä. Cherubinin Lodoiska oli kerrassaan upea elämys ja hieno päätös onnistuneelle lomalle. Mielenkiintoista paikan päällä oli myös italialainen paikkanumerointi: parilliset numerot toisella puolella parvea ja parittomat toisella - suomalaisittain hiukan hämmentävää, että paikat 12 ja 14 olivat vierekkäin.

Lauantaina päätimme hyödyntää vielä ajan aamulla ennen lentokentälle lähtöä. Kävelimme Appia Antican puistossa, jonne saavuimme hiukan takareittejä, ja meillä kestikin hetki paikallistaa sijaintimme suuressa puistossa. Harhailun vuoksi emme ehtineetkään katakombeihin, joissa meidän oli tarkoitus käydä, sillä niiden aukioloajat olivat jälleen hämmentävät. Tämä nähtävyys olikin kiinni parhaaseen aikaan, eli klo 12-14. Puistossa oli tosin mukava kävellä ja katsella mm. vanhoja taloja.

Niin tuli aika heittää hyvästit Roomalle ja suunnata kätevällä Leonardo Express -junalla lentokentälle. Erityiskiitos mahtavasta viikosta oppaalleni!

Kun saavut, Rooma toivottaa sinut tervetulleeksi, kun lähdet, se unohtaa sinut. -Federico Fellini

Villa Borghese ja Pietarinkirkko

Torstaina lähdimme liikenteeseen Villa Borghesen puiston suuntaan. Sää vaikutti matkalla hiukan epävarmalta, joten päätimme matkalla poiketa bongaamaamme pieneen Leonardo da Vinci -museoon. Näyttely koostui pääosin Leonardon erilaisita kojeista ja keksinnöistä. Hämmästyttäviä, moninaisia ideoita - mies on tosiaan ollut monitaituri. Astuimme ulos näyttelystä auringonpaisteeseen ja nousimme portaat ylös puistoon.

Näköalapaikalta näkymä Rooman yli oli myös päiväsaikaan komea. Kävelimme ympäri puistoa, sen erilaisia puita ja istutuksia, kreikkalaistyyppisiä pylväitä ja temppeleitä, kuuluisuuksien rintakuvia, ja olipahan siellä pieni lampikin. Rakennukset, jotka olivat pääosin museoita, olivat kauniita villa-henkisiä taloja. Valitettavasti Villa Borghesen taidemuseoon olisi pitänyt varata paikka etukäteen ja muutenkin sisään pääsi vain tiettyinä kellonaikoina. Mukavaa kuitenkin löytää puistoa Roomasta, joka muuten tuntuu niin tiiviisti rakennetulta kaupungilta.

Pizzalounaan jälkeen jatkoimme iltapäivästä Pietarinkirkkoon sisälle - ja toden totta ajoitus oli täydellinen: neljän jälkeen ei ollut jonoa sisään. Pietarinkirkko on maailman suurin kirkko ja katolisten keskuudessa myös kuuluisin; se on tosiaan valtava niin ulkoa kuin sisältäkin päin. Uusi Pietarinkirkko on kolmilaivainen ja täynnä koristeluja, alttareita, veistoksia paaveista ja pyhimyksistä. Kuuluisammat nähtävyydet kirkossa lienevät Berninin alttaribaldakini, joka on luotu paavin alttarille Pietarin haudan päälle, sekä Michelangelon Pietà, jossa Maria pitää Jeesuksen elotonta ruumista sylissään. Kirkosta löytyi myös useita kuolleiden paavien balsamoituja ruumiita, ja tämän tajuttuani tuli kyllä aika heikko olo, joten tämä varaoitukseksi muille heikkovatsaisille. Pietarinkirkon valtava keskuskupoli hallitsee Rooman siluettia, ja huomasimme kirkkoon tullessamme, että sinne pääsee ylös ihailemaan näköalaa. Lisäksi myös paavien haudoille olisi päässyt alas kryptaan, mutta kun viiden jälkeen tulimme ulos kirkosta, olivat nämä kaksi kohdetta jo suljettu, joten ne jäivät nyt sitten valitettavasti näkemättä.

Ilta sujui lepäillessä ja hieman italialaisia ilmiöitä pohtiessa. Ensinnä liikenne on todella sekavaa. Jos haluaa tien yli, on pakko vain astua liikenteen keskelle, koska muuten autot eivät pysähdy. Kuitenkin takseja ja vespoja kannattaa varoa, sillä ne eivät yleensä pysähdy, varsinkin vespat yrittävät kierrellä ihmisten ympäri. Pysäköinti on aikamoinen taiteenlaji, ja monilla roomalaisilla onkin pienet autot, jotka voi kätevästi pysäköidä taskuun joko pituus- tai poikittaissuunnassa riippuen tilan koosta. Aukioloajat ovat hämäriä - jotkut paikat pitävät siestaa alkuiltapäivästä, toiset eivät, jokainen oman aikataulunsa mukaan. Eivätkä ovessa lukevat aukioloajat välttämättä pidä paikkansa, vaan ajat ovat joustavia. Ravintoloissa täällä kirjaimellisesti saa mitä tilaa. Jos ruokana on lihaa ja rucolaa, annoksessa on tasan näitä kahta, joten kannattaa lukea lista tarkkaan ja tilata haluamansa lisukkeet erikseen. Tosiaalta tämä on aika selkeä systeemi, eikä ainakaan tule ikäviä yllätyksiä lautaselle.

Päivän kohokohta: Pietarinkirkko mahtavuudessaan

Päivän huomio: tarkista kohteiden aukioloajat etukäteen, vaikka ne välttämättä eivät ole luotettavia

Plussaa: ravintolassa sitä saa mitä tilaa

Vatikaanin taideaarteet

Keskiviikkona suuntasimme heti aamusta Vatikaanin suuntaan ja ihmetykseksemme Vatikaanin museoihin ei ollut yhtään jonoa! Tiesimme jo astuessamme sisään, että museo on suuri, mutta oli vaikea kuvitella etukäteen kuinka valtava tämä museo todella on. Vatikaani on onnistunut vuosisatojen saatossa keräämään uskomattomia aarteita, ja on hienoa, että myös suuri yleisö pääsee näitä ihailemaan.

Itsessään rakennus tarjoaa jo arkitehtonisesti ja koristeluiltaan paljon nähtävää, kun ihailee pitkiä kaarevia käytäviä, kattojen koristeluja, mosaiikkilattioita ja seinien ja kattojen freskoja. Lisäksi se on täynnä eriaikaisia - paljon antiikin aikaisia - patsaita ja veistoksia, hautauurnia, kirjoituksia yms. Henkilökohtaisen oppaani kanssa siirryimme huoneesta toiseen ja opin todella paljon jälleen kreikkalaisten mytologiasta, jumalien kuvaustavasta ja Rooman hautakivistä, Etruskien esineistä... Näimme tietysti kuuluisuudet Belvederen Apollon, Perseuksen veistoksen, Laokoon-ryhmän ja Belvederen torson, jolla on ollut suuri vaikutus länsimaiden taiteeseen.

 

Antiikin aarteista siirryimme Rafaellon stanzoihin. Uskomatomat taidokkaasti toteutetut huoneet ovat aikanaan olleet paavin yksityiskirjasto. Stanzoissa on kuvattu perinteiset aiheet teologia, filosofia, oikeus ja runous. Ihailimme tietenkin paikan kuuluisinta freskoa Ateenan koulua, johon Rafael on maalannut tunnetuimpia filosofeja - keskellä Platon ja Aristoteles, vasemmalla Sokrates - ja oikealle reunaan Rafael on sijoittanut myös itsensä.

Stanzoista pääsimme nykykristillisen taiteen kautta kauan odotettuun Sikstuksen kappeliin. Sanoinkuvaamaton, hämmästyttävä näky. Taidokkaasti toteutettujen yskityiskohtien määrä on käsittämätön. Kattoon ja seinille Michelangelo on kuvannut freskoihin taidokkaasti eri raamatullisia aiheita - tunnetuin on katossa keskellä sijaitseva Aatamin luominen. Kuitenkin tämäkin oli vain hyvin pieni osa kokonaisuutta. Pysähdyimme erityisesti tutkiskelemaan alttariseinän Viimeistä tuomiota, johon on kuvattu 300 eri henkilöä. Asiantuntijaoppaani tunnisti oikein oikeasta alalaidasta viittauksen muinaisiin kreikkalaisiin, jonne taiteilija on sijoittanut alamaailman lautturin Kharonin, joka soutaa rajajoki Styxin yli Haadekseen. Kappeelissa olisi ollut hienoa päästä hiljentymään tämän valtavan upean näyn äärelle, mutta se oli täynnä turisteja ja melutaso oli sen mukainen. Jatkoimme kierroksen loppuun uupuneina. Viimeinen kiinnostava osasto - varhaiskristilliset löydökset - jäi valitettavasti turhan vähälle huomiolle.

Illalla lähdimme jälleen liikenteeseen katsomaan espanjalaisia portaita iltavalaistuksessa. Portaat ovat kaunis ja suosittu kokoontumispaikka ja löysimme portaiden yläpäästä tunnelmallisen terassin, jossa kävimme istumassa drinkillä ja nauttimassa näkymästä. Jälleen kaunis ilta, vaikkakin välillä tuli pieniä sadekuuroja. Vilkaisimme portaiden yläpäässä sijaitsevan Santissima Trinità dei Montin kirkon, joka poiketen muista käymistämme barokkityylisistä koristelluista kirkoista oli selvästi myöhempi yksinkertaisemmassa sisustuksessaan. Kiersimme ylhäältä Villa Borghesen näköalaterassin kautta Piazza del Popololle, joka tuntui olevan täynnä tapahtumaa ja rakennelmia, mutta emme oikein saaneet selville, mitä siellä oli tapahtumassa. Ilta päättyi ukkossäähän ja täyttävään illalliseen.

Päivän kohokohta: Vatikaanin aarteet
Päivän huomio: nähtävää on näännyttävän paljon
Plussaa: näkymä terassilta Spagnaan

Antiikkia!

Tiistaiksi luvattiin puolipilvistä ja aamu näytti kauniilta. Päivän ohjelmaksi muokkautui Rooman kuuluisin puoli: Antiikin ajan nähtävyydet Forum Romanum ja Colosseum. Metrolla oli jälleen kätevä liikkua ja kävellenkin pääsee tosi kätevästi paikasta toiseen. Livuimme hitaasti keskustasta aamukahvin kautta kohti historiallisia monumentteja. Ensimmäisenä vastaan tulivat Trajanuksen kauppahallit ja eri keisareiden forumien rauniot sekä Trajanuksen pylväs, johon on kuvattu Daakian sotaretki, jonka jälkeen Rooman valtakunta oli laajimmillaan. Kuvien näpsäyttely alkoi välittömästi ja ja tässä kohtaa kierros oli vasta alussa. Kävelimme Via dei Fori Imperialia pitkin Rooman keisarien patsaiden ohi.

Forum Romanumille saikin hieman jonottaa, mutta toisaalta sama lippu kävi Colosseumiin, joten siellä vältyimme myöhemmin hurjilta jonoilta. Kiertelimme raunioita auringonpaisteessa ja helteessä (tämä taitaakin olla jo matkailuperinne, että rauniolle pitää aina tulla sattumalta kuumimpana päivänä). Nähtävien yksityiskohtien määrä oli näännyttävä. Raunion osista ja temppelien pylväistä yritin mielessäni kuvitella rekonstruktiota paikasta. Henkilökohtainen asiantuntijaoppaani voitti kyllä kaikki audioguidet; hän osasi detaljitasolla kertoa eri temppeleistä ja paikoista, henkilöistä sekä historiallisista ja kultuurisista taustoista. Nautin todella kierroksesta, ja vaikka varjoa ei paljon löytynyt, vesipisteitä oli joka paikassa (muuallakin Roomassa näitä on ympäri kaupunkia). Kävimme Palatiumin kukkulalla, näimme Septimius Severuksen, Tituksen ja Konstantinuksen kaaret, Vestaalien talon jäänteet ja temppelin rauniot, keisarilliset residenssit, mm. Augustuksen talon, aarreaitan ja muiden hallintorakennusten jäämiä ja tässä vain muutama mainitakseni.

Uupuneina ja nälkäisinä kierroksen jälkeen sorruimme syömään Colosseumin metroaseman viereisessä raflassa, joka oli ainoa näköpiirissä oleva paikka. Todella epäilyttävä paikka ja kaiken lisäksi kallis - etuna tosin se että pääsimme suoraan jatkamaan Coloseumille eli Amphitheatrum Flaviumille. Colosseum oli ensimmäinen Roomaan rakennettu kivinen amfiteatteri ja se rakennettiin Flavius-sukuisten keisarien aikana. Vaikuttava näky niin ulkoa kuin sisältäpäin. Paikkaa pääsi sisäpuolella kiertämään kahdessa kerroksessa, joten sen suuruudesta ja yksityiskohdista sai melko hyviän kuvan, vaikkakin isoja osia on tuhoutunut. Kuten Forum Romanumilla täälläkin tunsi historian havinaa, kun kuvitteli miten gladiaattorit ja eläimet taistelivat antiikin Roomassa tällä valatavalla areenalla kansan ja keisarin viihteeksi. Koska lattia oli tuhoutunut, näkyivät gladiaattorien tilat ja kopit, jotka sijaitsivat aikanaan Coloseumin lattian alla.

Uupuneena mutta erittäin onnistuneesta päivästä tyytyväisinä suuntasimme bussilla keskustaan päin. Matkalla forumien päässä Piazza Venezialla kummastelimme Il Vittorianoa, eli järjettömän kokoista hohtavan valkoista monumenttia, jota paikalliset kutsuvat "hääkakuksi" tai jopa "kirjoituskoneeksi". Tämä Vittorio Emmanuele II:n kunniaksi perustettu rakennus - isänmaan alttari - tuntuu todella iralliselta kontekstissa antiikkisten, punaruskeiden travertiinikivestä rakennettujen forumeiden vieressä.

Törmäsimme muuten useamman kerran päivän aikana massiivisiin poliisikeskittymiin kaupungilla. Poliisivoimia tuntuu Italiassa olevan loputtomasti ja aina valtavalla joukolla ja luotiliivein ja rynnäkkökiväärein varustettuna paikalla, mikäli jossain on pienikin tapahtuma. Kuitenkin Rooma vaikuttaa turvalliselta paikalta, emmekä ole nähneet minkäänlaista häiriötä.

Loppuilta sujui italialaisittain pastaa kokkaillessa.

Päivän kohokohta: Antiikin nähtävyydet Forum Romanum ja Colosseum

Päivän huomio: turistipaikoissa ei kannata syödä vaikka olisi nälkäinen

Plussaa: vesipisteet ympäri kaupunkia

Sadetta, shoppailua ja kahviloita

Maanantaiaamu avautui eteen sateisena ja pilvisenä, joten päivän suunnitelma (alunperin Colosseum ja Forum Romanum) vaihtui leppoisaaan hengailuun, jota muuten harvoin näin lomalla tulee tehtyä. Kiersimme Pietarinaukion kautta, sillä Vatikaanin museo on ainoa maanantaisin auki oleva museo. Jono sinne oli sen mukainen - samoin Pietarinkirkkoon, joten päätimme suosiolla tulla joku toinen päivä tänne uudestaan. 

Aamucappucino yliopiston läheisessä trendikkäässä kirjakaupan ja kahvilan yhdistelemässä maistui ja päivän aikana tulikin poikettua useampaan kahvilaan sadetta pakoon. Tämä sopii hyvin italialaiseen elämäntapaan, jossa kahville (caffè = espresso) poikkeaminen säännöllisesti tuntuu kuuluvan asiaan. Kahvi hörpätään usein tiskiltä, sillä se maksaa huomattavasti enemmän jos haluaa pöytään istumaan. Palvelu kahviloissa ja ravintoloissa on ystävällistä ja eteläeurooppalaiseen tapaan henkilökuntaa on aina paljon (tosin se ei tarkoita että palvelu olisi  nopeaa).

Kauppoja tuli vähän kierreltyä, mutta valitettavasti outletit aukesivat vasta illalla. Illalla sitten suunnattiin selkeästi parantuneessa säässä ja kauniissa lämpimässä illassa takaisin kaupungille shoppailemaan. Matkalla piti taas pysähtyä kuvaamaan paikkoja ja pistäytymään lähikirkossa. Mukaan kierrokselta tarttuivat Pradan korkkarit.

Suuntasimme kauniiseen Trasteveren kaupunginosaan. Matkalla ihailimme Roomaa iltavalaistuksessa - nähtävyydet on valaistu todella kauniisti. Keskustassa katsastimme Pompeiuksen teatterin rauniot, eli paikan jossa Cesar murhattiin. Rooman tapaan historiallinen ja jokapäiväinen yhdistyi täälläkin: nämä rauniot olivat keskellä kaupunkia ratikkapysäkkien ja rakennusten välissä. Trastevere hurmasi tunnelmallaan, rappioromanttisilla rakennuksillan, villiviiniköynnöksillä ja pienillä puodeilla ja ravintoloillaan. Söimme hyvin viihtyisässä ravintolassa - ulkona tarkeni jälleen hyvin istua. Ilta päättyi kävellen Pratiin ja pieneen, persoonalliseen jazzklubiin. Täällä pääsi käsiksi ensi kertaa myös italialaiseen byrokratiaan, sillä klubille ei  voinut ostaa pääsylippuja, vaan sinne piti ostaa päivän jäsenyys ja lisäksi joku drinkkilippu tai pöytäpaikka (tämä systeemi oli todella epäselvä), mutta lappuja täytettyämme pääsimme sisään nauttimaan mainiosta jazzkeikasta, jonka vetivät taidokkaat soittajat.

Päivän kohokohta: kaunis ilta Trasteveressä ja jazz
Päivän huomio: maanantai ei ole hyvä museopäivä
Plussaa: kahvi

Kaikki tiet vievät...

Solo-matka veljen luo Roomaan. Tuleva opiskelijamajoitus hiukan hirvittää - eihän sitä enää sellaiseen ole tottunut. Innostuneissa tunnelmissa matkaan.

Italiaa on aikanaan 90-luvun alussa lapsena tullut kierreltyä, mutta Roomassa en ole aiemmin käynytkään. Tiedossa on viikko täynnä nähtävyyksiä, kun kaksi kulttuuri- ja historiafriikkiä kiertää kaupunkia ja sen lähiympäristöä. Eiköhän ne "kivikasat ja temppelit" tule katsastettua, kuten niitä vähemmän asiaan perehtyneet ovat erehtyneet nimittämään. Roomassa molempia riittää ja ongelmaksi muodostuneekin se, ettei millään ehdi nähdä kaikkea. Henkilökohtainen oppaani tosin on tehnyt jo suunnitelmia, joten eiköhän parhaat palat ainakin ehditä nähdä. Entisenä latinan lukijana täytyykin hiukan opiskella matkaitaliaa - paikallisten englannintaidosta kun ei voi olla niin varma.

Aikaisen matkustamisen jälkeen pääsimme puolenpäivän maissa starttaamaan ensimmäisen päivän kierroksen. Tarkoitus oli käydä ihan vaan lähialueella - Vatikaanissa Pietarinaukiolla ja ympärisössä. Kauniissa aurinkoisessa säässä oli mukava kävellä kaupungilla, joten ajauduimme kunnon kävelykierrokselle. Sveitsiläiskaarti värikkäine pussihousuineen näkyi ensimmäisenä Vatikaaniin tullessa, ja itse Pietarinaukiolle päästyä ei voinut muuta kuin ihastella Pietarinkirkkoa ja sen valtavan upeaa kupolia. Ihmisjono sisään oli mieletön. Kävelimme aukiolla ja jatkoimme matkaa kahvilan kautta Castel Sant'Angelon linnoitusta katsomaan.

Kaunis aikoinaan valkoinen marmorilinna oli perustettu Hadrianuksen mausoleumiksi, mutta 500-luvulla se oli muutettu paavia suojelevaksi linnoitukseksi. Myöhemmin linnan ja Vatikaan väliin oli lisätty vielä kuuluisa käytävä paavin turvareitiksi (käytävään ei valitettavasti päässyt). Linnoitus oli freskoineen itsessäänkin hienoa katseltavaa, mutta parasta oli huikea näkymä ylhäältä kattoterassilta. Ylhäältä pystyi ihailemaan Roomaa kaikin puolin. Pietarinkirkko näkyi suuruudessaan; toisella puolella näkyi Pantheon ja jopa pätkä Colosseumia. Alhaalla virtasi Tiber, ja sen yli johtava Ponte Sant'Angelo patsaineen näkyi suoraan alapuolella.

Siirryimme enkelten siltaa pitkin historiallista keskustaa kohti. Kävimme useissa upeissa barokkityylisissä kirkoissa, joissa sai ihastella toineen toistaan hienompia freskoja ja katolisen kirkon prameuksia. Vaikutuksen teki Chiesa di Sant'Agnese in Agone Piazza Navonalla, jonne sattumalta ajauduimme. Itse Piazza Navona oli tunnelmallinen aukio - aikoinaan arena. Kirkkoa vastapäätä ihailimme keskelle aukiota sijoitettua Berninin suihkulähdettä Fontana dei Quattro Fiumi. Rooma on siitä aivan hullu, että täällä on nähtävyyksiä nähtävyyksien perään. Kävellessä ajautuu helposti paikasta toiseen, kun koko ajan on paljon katseltavaa.

Kierros Centro Storicossa jatkui Pantheonille. Tämä yksi kaupungin tunnetiummista kirkoista on todella vaikuttava näky sisältäpäin - tuntuu että se kylpee ylhäältä aukosta tulevassa valossa.  Tämän aikaisemmin monijumalaisuuden temppelin säilyminen on harvinaista, ja se onkin Rooman keisariajan parhaiten säilynyt rakennus. Haimme jätskit mukaan kaupungin parhaasta gelateriasta ja söimme ne parlamentin edessä. Katsastimme Marcus Aureliuksen pylvään ja sieltä suuntasimme vielä Fontana di Trevin kuuluisalle suihkulähteelle. Pitkän kierroksen jälkeen nappasimme metron kämpille ja ilta päättyi herkulliseen ateriaan tunnelmallisessa lähiravintolassa.

Päivän kohokohta: näkymä Castelo Sant'Angelon katolta
Päivän huomio: Roomassa on helppo liikkua kävellen
Plussaa: nähtävyydet eivät lopu kesken

Rantalomaa ja kummitushotelli revisited

Viimeinen matkapäivä alkoi kuumassa ja kirkkaassa auringonpaisteessa. Päivän vaikein kysymys oli, suunnatako uima-altaalle vai rannalle. Päädyimme kuitenkin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä emme olleet päässeet katsastamaan paikallista rantaelämää vielä kunnolla. Pääkaupungin lähellä on kuulemma suosittuja rantoja, mutta päätimmekin suunnata pohjoisrannikkoa pitkin länsikärkeen Mosteiros-rannalle.

Rantaan opastettiin jo pitkän matkaa, joten oletimme sen olevan komea biitsi. Kun saavuimme perille olimme hiukan hämmentyneitä rannan pienuudesta. Mosteiroksessa (kuten emme nähneet missään muuallakaan rannalla) ei ollut minkään sortin aurinkovarjoja – tai varjoa ylipäänsä – eikä aurinkotuolien luksusta. Toisaalta paikka oli kaunis ja väkeä oli vähän, lähinnä paikallisia. Kuuma musta hiekka poltti jalkojen alla, meri oli sininen ja aallot isoja. Edessämme vedessä kohosi kaksi pilarimaista kalliota. Otimme aurinkoa, joka on muuten todella intensiivinen täälläpäin maailmaa, Nyt osaa arvostaa pilvisempiä päiviä, sillä eihän tämmöisessä helteessä olisi jaksanut tehdä muuta kuin olla rannalla. Ja sekin tuntui tässä vaiheessa aika raskaalta.

Muutama tunti vierähti ja päätimme suunnata takaisinpäin. Reitiksi valitsimme Sete Cidadesin, sillä se oli sopivasti matkalla, ja halusimme nähdä sen komeat maisemat vielä kirkkaalla säällä. Ajoimme samaa vaelluspolkua pitkin Vista do Rein näköalapaikalle ja näkymät reitillä olivat mahtavat. Tällä kertaa ylhäällä oli paljon väkeä ja napsimme hienoja kuvia. Hylätty hotelli ja sen tarina kiinnostivat meitä yhä (viimeksi näimme myös siellä henkilön ylätasanteella), joten takaisinmatkalla ajoimme hotellin toista puolta ja huomasimme, että sisäpihaan pääsi autolla. Ajoimme liuskaa ylös ohittaen ruostuneen kyltin, jossa saottiin ”Beware of the visicous dogs”; kyltti näytti vanhalta. Näimme hotellin seinässä nimen Monte Palace. Kun tulimme ylös pihaan, alkoi hirmuinen haukunta – kummallakin sivustalla oli todella aggressiivinen koira, onneksi molemmat kiinni. Pihassa istui mies, ilmeisesti samainen, joka viimeksi oli takaterassilla, pääovet olivat raollaan. Totesimme kuitenkin viisaammaksi tässä vaiheessa kääntää auto vikkelään ja ajaa pois… Myöhemmin tietenkin etsimme tietoa hotellista ja löysimmekin todellisen karmivan kauhutarinan, eli aito kummitushotelli tosiaan.

Jalkapallofinaali hiukan sotki syömään lähtemistä, mutta pääsimme lopulta pääkaupungin rantapaikkaan istumaan ulos. Viereisessä paikassa oli onneksi screeni ja sattumoisin se oli espanjalaisen pitämä paikka, joten juhlinta oli siellä aikamoista, kun peli päättyi. Ulkona oli mukavaa syödä viimeisen illan kunniaksi ja ruoka oli jälleen hyvää. Mielenkiintoista on muuten seurata henkilökunnan toimia ravintoloissa ja hotellilla: Henkilöstöä on paljon,  kaikki hääräävät – erityisen paljon katetaan koko ajan aterimia, mikä on käsittämätöntä. Silti palvelu on yleensä toivottoman hidasta vaikkakin ystävällistä; ihmetyttää hiukan, mitä ne oikein puuhaavat, kun ruoan saaminen kestää välillä tolkuttoman kauan, joten kiireessä ei kannata poiketa syömään. Ehdimme onneksi juuri syödä ateriamme sopivasti, jotta pääsimme katsomaan rantaan festivaalien huipentavaa ilotulitusta. Mikä parhain päätös lomalle!

Päivän kohokohta: ilotulitus Ponta Delgadan rannassa
Päivän huomio: uimaranta ei välttämättä ole iso beach
Plussaa: kummitushotellin mysteerin selviäminen

Festas Espírito Santo -festivaalit ja ostoksia Ponta Delgadassa

Lauantai alkoi sateisena, joten suuntasimme shoppailemaan Ponta Delgadaan. Kiertelimme Parque Átlantico -ostoskeskusta, jonne kansainväliset ketjut näyttivät rantautuneen. Siirryimme keskustaan, jossa oli enemmän paikallisia liikkeitä. Harmiksemme huomasimme yhtäkkiä, että useat kaupat sulkivat ovensa. Tutkailimme asiaa ja ilmeisesti kaupat (paitsi isoissa ostoskeskuksissa) menevät lauantaisin kiinni jo klo 13. Tästäkin jälleen huomaa, ettei kyseessä ole mikään turistimesta. Eikä tarvitse pelätä, että myyjät tyrkyttäisivät tavaraa – hyvä jos saa apua pyytäessä.

Tässä vaiheessa aurinko onneksi alkoi paistaa, joten siirryimme rantabulevardille kahvilaan odottelemaan päivän kohokohtaa: Festas Espírito Santon (pyhän hengen juhlan) härkävankkurikulkuetta pääkadulla. Saimme odottaa hyvän tovin, ja sadepäivän varustus ei ehkä ollut paras ratkaisu, kun intensiivinen aurinko alkoikin porottaa (kädet taisivat ainakin vähän kärvähtää). Onneksi sentään saimme haettua aurinkolasit autosta, jonka pysäköiminen oli kyseisenä päivänä muuten erittäin hankalaa, koska kadut olivat suljettu kulkueen vuoksi. Muutenkin pääkaupungissa on haastavaa ajaa, erityisesti ulos löytäminen takaisin Capelaksen tielle tuottaa vaikeuksia. Kaupunki on täynnä yksisuuntaisia kapeita katuja, eivätkä ne kaksisuuntaisetkaan paljon leveämpiä ole. Opastus on vaihtelevaa. Yleisesti teillä opastetaan hyvin, mutta pääkaupungin kohdalla opastus on puutteellista ja sekavaa.

Itse kulkue oli todella komea. Kaikki 23 eri kuntaa esittäytyivät koristeltuine härkävankkureineen, tanssi- ja lauluryhmineen ja paikallisine herkkuineen, joita jaeltiin maistiaisina kulkuetta seuraaville. Voi sitä väriloistoa ja karnevaalitunnelmaa. Paikalliset olivat varustautuneet hyvin: Erityisesti senioriväestö oli saapunut paikalle jo hyvissä ajoin. Kaikilla oli mukana omat retkituolit, monilla aurinkovarjot. Kulkue tosiaan kokosi paikalliset yhteen nuoresta vanhaan. On hauskaa seurata, miten erilailla katolilaista juhlaa vietetään täällä värikkäissä festivaalitunnelmissa, kun taas suomalaiseen protestanttiseen tyyliin pyhiä vietetään asiaan kuuluvalla hartaudella ja hiljaisuudella. Azoreilla pyhä henki rokkaa! Toki Festas Espírito Santo on saariryhmän suurin ja merkittävin juhla. Illalla saavuimme takaisin kaupunkiin, nautimme erinomaisen kala-aterian ja kävelimme rantaan kuuntelemaan festivaaleihin liittyvää konserttia. Tunnelmallista kuunnella pimeässä lämpimässä kaupungissa paikallista live-musiikkia tähtitaivaan alla. Ihmiset olivat yhä sankoin joukoin liikenteessä, paljon nuoria mutta myös lapsiperheitä – pienimmät nukkuivat jo sylissä samalla, kun muu perhe heilui musiikin tahdissa.

Päivän kohokohta: Festas Espírito Santo ja juhlakulkue
Päivän huomio: täällä osataan juhlia kunnolla
Plussaa: sään yhtäkkinen muutos
  

Sete Cidades ja kraatterijärvet

Sete Citades -kraatteri on yksi São Miguelin must see -kohteista.  Olimme suunnitelleet tätä hyvän sään ohjelmaksi, jotta saisimme nauttia valtavan kraatterin näkymästä ja vaeltaa sen järvien ympärillä. Valitettavasti sää oli jälleen melko pilvinen perjantaina. Päätimme kuitenkin lähteä.

Ajelimme tällä kertaa pohjoisrannikkoa pitkin kohti itää, kunnes olimme taas mutkittelevilla vuoristoteillä. Löysimme vaellusreitin lähtöpaikan Vista do Reihin – eli parhaaseen näköalapaikkaan, mutta pilvisellä huipulla näkymät olivat aika olemattomat. Niinpä ajelimme alas Sete Cidadesin kylän läpi suoraan kauniille kahdelle kraatterijärvelle Lagoa Azulille ja Lagoa Verdelle. Nimensä mukaisesti toinen näistä järvistä on sininen ja toinen vihreä. Uskomatonta, sillä ne yhdistyvät toisiinsa; välissä on vain pieni silta. Silti niiden väriero on selkeä. Pääsimme vihdoin tekemään pienen vaelluksen kävellen kauniin vihreän järven rantaa pitkin.

Jatkoimme matkaa autolla ylös ja onneksi löysimme matkalla loistavan näköalapaikan, josta iso sininen ja pienempi vihreä kraatterijärvi avautuivat alapuolellemme. Tarinan mukaan järvet ovat syntyneet prinsessan ja paimenen epäonneen tuomitun rakkauden kyynelistä. Koska sininen järvi eli prinsessan kyynel on suurempi, on kuulemma selvää, että naiset itkevät enemmän kuin miehet. Korkeammalta, eli Vista do Rein näköalapaikalta, ei tosiaan nähnytkään pilviltä mitään, mutta sen sijaan ylhäältä löytyi kiinnostava rakennus: hylätty hotelli. Olimme vakuuttuneita, että siellä kummittelee…

Ajelimme vaelluspolkua pitkin takaisin pilvien sisällä. Suuntasimme kohti Ferrariaa katsomaan merivesiallasta, jonne virtaa toisesta suunnasta kuumaa vettä lähteestä ja toisesta suunnasta kylmää merivettä. Altaan lämpötila on siten vaihteleva sen eri puolilla. Valitettavasti tämä paikka olisi pitänyt tulla katsomaan aamulla nousuveden aikaan, sillä nyt iltapäivällä laskuveden ansioista allas oli kutistunut ja lämpötilakin muistutti täysin meriveden lämpöä. Paikka oli kuitenkin näkemisen arvoinen kohde: autio ranta, jonne veivät portaat – kaikki mustan kraatterikiven ympäröimää.

Aurinko oli tässä vaiheessa alkanut paistaa ensimmäistä kertaa reissun aikana pohjoispuolella saarta. Ihanaa, vaikkakin on mainittava, että kylmä täällä ei pilvisestä säästä huolimatta ole ollut missään vaiheessa (ei edes yöllä). Söimme matkalla hotellille lounaan pienessä kylässä paikallisessa pienessä ruokapaikassa, jossa ensimmäistä kertaa palvelua ei saanutkaan englanniksi. Muutoin paikallisilla on erinomainen englannin kielitaito; mahtaakohan tämä johtua osittain siitä, että Portugalin televisioissa ei dubata ohjelmia. Loppuiltapäivän vietimme ekaa kertaa matkan aikana hotellin uima-altaalla, mikä oli rentouttava virkistys kovan reissaamisen päälle.

Päivän kohokohta: Sete Cidadesin kraatterijärvet ja kävely

Päivän huomio: välillä voi ottaa lomalla iisistikin

Plussaa: aurinko!!!

Caldeira Velha – pulahdus trooppiseen vesiputoukseen

Neljäntenä reissupäivänä suuntasimme jälleen itään – tällä kertaa kohteena subtrooppinen metsikkö ja Caldeira Velhan kuuma lähde, jossa on kuuluisa vesiputous.  Perille päästyämme ei pieni ripottelu haitannut, vaan sade vahvisti viidakon tuoksua. Uskomatonta, että saarelta löytyi taas näinkin erilainen paikka. Viidakkoalueen perukoilla  sijaitsi etsimämme vesiputous, josta valui lämmintä vettä pieneen altaaseen. Ei muuta kuin uimaan! Pakko taas todeta,  että luonto on täällä kerrassaan ihmeellinen.

Pulahduksen jälkeen suuntasimme kohti tulijärveä eli Lagoa do Fogoa. Valitettavasti pilvisyys esti näkyvyyden järvelle näköalapaikalta, joka sijaitsi sen verran korkealla vuoristossa pilvien sisällä. Seikkailua saatiin kuitenkin ajelemalla tiukoilla vuoristoteillä pilven sisällä, kun ympärillä ei näkynyt mitään. Jatkoimme siis Vila de Água du Pauhun lounaalle – tällä kertaa oikeaan aikaan – sillä ravintolassa oli mukavasti porukkaa. Água du Paussa kiipesimme ylös kukkulalle, jossa oli söpö, pieni, hiukan ränsistynyt kappeli. Satumainen näky tämä valko-sininen rakennelma. Vihainen vuohi vartioi lähettyvillä ja paikallisia koiriakin päästiin tervehtimään.

Matka jatkui suunnattomasti kierrellen. Yritimme vielä löytää reittiä Lagoa do Fogolle, mutta nähtävästi sinne on mahdotonta päästä autolla. Ajeltuamme erinäisiä epämääräisiä teitä ja riskeeraten vuokra-auton hajoamisen löysimme vihdoin pisteen, josta olisi päässyt vaellusreitille tulijärvelle. Valitettavasti matkaa järvelle oli runsaasti ja kello aika paljon, joten päätimme jättää patikoinnin harkittavaksi muulle päivälle. Saarella on paljon järjestettyjä hyviä vaellusreittejä, mutta harmillisesti autolla saapuvan kannalta ne eivät yleensä ole kierroksia vaan reittejä paikasta toiseen. Näimmepähän kuitenkin taas erilaista hienoa vuoristomaisemaa.

Illalla aktivoiduimme uudestaan ja päätimme lähteä ruokailemaan pääkaupunkiin, joka yllätti hienoilla juhlakoristeluillaan paikallisen alkavan Festos do Divino Espírito Santo -festivaalin ansiosta (pyhän hengen juhla). Olimmekin jo aiemmin ihmetelleet yhtäkkistä suurta ihmismäärää kaupunkien kaduilla, mutta nähtävästi alkava uskonnollinen juhla on suuri tapahtuma paikallisille. Tällä kertaa ravintolan suhteen onnesti toden teolla ja löysimme paikan, josta sai todella hyvää pihviä. Ruoka saarella ylipäänsä painottuu lihaan (paljon karjaa) ja kalaan. Lisäksi ananas on suosittu lisuke, sillä sitä kasvatetaan täällä. Vihanneksia ei käytetä juuri ollenkaan, mutta sen sijaan perunaa – etenekin ranskalaisia – laitetaan lisukkeeksi lähes joka ateriaan (myös munakkaaseen, joka on suosittu lounas).  Alkupalaksi tarjotaan yleensä leipää ja paikallista tuorejuustoa. Azorien viinit ovat kevyitä tuoreviinejä. Erityisen maistuva löytö on kesäisen raikas vinho verde – vihreä viini.

Päivän kohokohta: uinti Caldeira Velha -vesiputouksessa

Päivän huomio: luonto on monipuolisempi kuin uskoisikaan

Plussaa: kunnon pihvi ja tunnelmalliset juhlakoristelut

Whale watching ja pulahdus Atlanttiin

Kolmas päivä lähti liikkeelle kohti Vila Franca do Campoa ja valassafaria. Vene oli 10 henkilön kumivene, mutta yllättävää kyllä vakaa, eikä vettäkään tullut sisään merta pitkin huristaessa. Vauhdikkaasti kiidimme yli maininkien valaspaikkoihin silmä kovana tähystämässä. Odottelu palkittiin, kun paikalla aiemmin nähty kaskelotti näyttäytyi. Sinänsä ei mitenkään itsestään selvää, sillä se saattaa sukeltaa pohjaan ja viipyä siellä muutamia tunteja. Komeasti pyrstö pärskäytti, kun se sukelsi takaisin syvyyksiin. Myöhemmin pääsimme näkemään läheltä useita muita valaita (pilot whales). Varoituksen sana kuitenkin helposti pahoinvoiville – veneen ollessa paikoillaan keinutus voi tehdä merisairaaksi…

Takaisin rantaan saapuessa kiersimme myös Ilhéu da Vila -saaren. Tämä pieni saari on muinaisen uponneen tulivuoren kraatteri. Valasretken jälkeen siirryimme viereiselle uimarannalle ihanan lämpimään mustaan hiekkaan ja Atlantin viileisiin aaltoihin. Täällä taas huomasi saaren leppoisan elämäntyylin: paikalliset norkoilevat paljon, pelaavat palloa rannalla ja kaupungeissa he hengailevat talojensa ja café-cervejarioiden edessä, joskus myös puuhastelevat pieniä askareita. Mielenkiintoista on myös se, että vaikka sää on pääasiassa pilvinen, aurinko paistaa niin kirkkaasti pilvien läpi, että aurinkolasit ovat lähes pakolliset koko ajan.

Päivän mielenkiintoisin osuus olikin ruokapaikan etsintä. Olimme positiivisin mielin liikkeellä, sillä edellisenä iltana söimme hyvin Ponta Delagadassa ja matkalla olimme bonganneet ravintoloita isommista kaupungeista. Kellonaika taisi nyt vain olla väärä, sillä Vila de Água de Paussa, meille ilmoitettiin että paikka aukeaa vasta kuudelta (kello oli tässä vaiheessa puoli kuusi). Päätimme jatkaa matkaa Lagoan kaupunkiin. Kiertelimme paikkoja, mutta mikään ruokaravintola ei kerta kaikkiaan ollut auki, eikä missään näkynyt mitään selkeitä aukioloaikoja.  Reittimme jatkui siis taas pääkaupunkiin ja siellä onneksi löytyi ruokapaikka, autossa taisi nimittäin olla aika vihainen tunnelma pikkuhiljaa. Tästä seikkailusta viisastuneena olemme havainnoineet, että ruokapaikat ovat auki lounasaikaan n. kahteen asti ja uudelleen sitten vasta illalla. Syömään ei kannata yrittää muihin aikoihin, sillä snack-paikoista ei usein nimestään huolimatta saa muuta kuin jätskiä ja kahvia.

Päivän kohokohta: whale watching Vila Franca do Campoan edustalla

Päivän huomio: ravintolat eivät ole auki iltapäivällä

Plussaa: rannalla on lämmin vaikka sää olisi pilvinen

Furnas – kraatterijärvi ja puutarhakävely

Aamulla heräsimme jälleen pilvisissä tunnelmissa, vaikka sääennuste oli aurinkoinen. Auto starttasi kohti etelää, jossa kukkuloiden toisella puolella aurinko paistoi kauniisti. Pilvinen sää todettiin myös myöhemmin olevan pohjoispuolen ilmiö.

Rantatietä pitkin ajelimme kohti länttä suuntana kraatterijärvi Lagoa das Furnas sekä Terra Nostra Gardens Furnaksessa. Matkalla stoppasimme Vila Franca do Campon satamakaupunkiin varaamaan whale watching -retken seuraavalle päivälle. Muutenkin matkalla pysähdeltiin jälleen erinäisille näköalapaikoille kuvaamaan. Huomio kiinnittyi tien vieressä oleviin useisiin söpöihin piknikpaikkoihin.

Vuoristotie kiemurteli ylös kohti Furnasia. Saaren vihreys korostui täälläkin ja lehmiä on ihan joka paikassa – jopa tiellä käveli yksi vastaan. Pieni auto on kyllä ehdoton näillä kapeilla teillä.  Lagoa das Furnasin kraatterijärvellä näky oli henkeä salpaava. Turkoosi rauhallinen kraatterijärvi vuoristossa avautui eteemme ja taustalla sininen Atlantti; ympärillä vihreät kukkulat ja moninaiset puulajit. Ennen kaikkea se rauhallisuus hämmensi. Näin upea paikka eikä missään näkynyt juuri ketään lisäksemme. Ihastelimme järven rannalla sijaitsevaa vanhaa ja ränsistynyttä goottikirkkoa. Kokeilimme veden lämpöä, mutta se olikin viileä, vaikka olimme odottaneet kuumien lähteiden sitä lämmittävän. Järven toisella puolelta löytyivät caldeirat eli kuumat lähteet. Kuplivat ja höyryävät lähteet tuottivat aikamoisen rikinhajun ilmaan.

Siirryimme Furnaksen kylään ja sieltä Terra Nostra Gardens -puutarhaan kävelylle ihasteleman Azorien kukkia ja monipuolista puustoa. Ensin kuitenkin pulahdimme puutarhaan kuumaan altaaseen (thermal swimming pool). Vesi oli iljettävän ruskeaa, mutta uiminen tässä lämpimässä vedessä on kuulemma hyväksi terveydelle, joten pitihän sitä kokeilla. Uinnin jälkeen olikin mukavaa kierrellä rauhallista ja kaunista puutarhaa. Värikkäät kukat ovat täällä kyllä erikoisuus ja lintulajitkaan eivät ole kovin tuttuja. Mukavan varjoisa paikka kuumana ja aurinkoisena päivänä.

Kotimatkalla kiersimme pohjoispuolen rannikkoa. Sää oli siellä jälleen pilvisempi. Pysähdyimme matkalla Chá Gorreanaan eli paikalliseen teenvalmistustehtaaseen. Idyllinen ja vanhanaikainen tehdas, jossa kuitenkin oli vielä toimintaa ja sisällekin sai kävellä katselemaan sekä tietysti maistelemaan paikallisia teelajeja. Muutama pussi lähti matkaan kotiin. Ribeira Granden kaupunki oli viimeinen pysähdys matkalla pilviseen Capelakseen. Kävelimme rannassa ja kaupungilla, levähdimme puistossa ja hiljennyimme kauniissa Igreja da Nossa Senhora da Estrela -kirkossa. Ribeira Grandessa on useita kirkkoja ja kappeleita, mikä kuvastaa hyvin saaren arkkitehtuuria ja kulttuuria, joka tukeutuu vahvasti uskontoon.

Vauhdikas päivä kaiken kaikkiaan, joka päättyi vielä illalliseen Ponta Delgadassa, eli ravintoloitakin löytyy muutamia saarelta ainakin isoimmista kaupungeista.

Päivän kohokohta: Lagoa das Furnas

Päivän huomio: Sää on eteläpuolella saarta huomattavasti parempi kuin pohjoispuolella

Plussaa: muutama ravintola löytyi

Ensimmäinen reissupäivä vihreällä saarella

Aikainen herätys ja kentälle kiireellä tyypilliseen tapaan. Matka itsessään sujui mutkattomasti, ja kello olikin paikallista aikaa vasta 12 kun vaihdoimme aurinkoisen ja helteisen Helsingin Ponta Delgadan pilviseen ja kosteaan ilmastoon. Vuokra-autolla kentältä ajoi nopeasti Capelakseen, jossa meitä odotti viihtyisä ja uudehko hotellimme kaukana kaikesta melusta ja menosta.

Matkalla tuli todettua, että São Miguelin saari on maineensa veroisesti Ilha Verde eli vihreä saari. Kukkaloisto jopa teiden varsilla ihastutti. Välimatkat eivät täällä tosiaan ole pitkiä, tiet kapeita ja niillä kuuluu ajaa kovaa. Käveleminen ei siis ole suositeltava vaihtoehto paikasta toiseen liikkumiseen, jos ei halua riskeerata henkeään - tämän pääsimme toteamaan itsekin käydessämme pienellä kävelyllä. Sen sijaan itse saari on todella rauhallinen. Saavuimme paikalle siestan aikaan ja pääsimme seuraamaan leppoisaa paikallista elämänmenoa, kun ihmiset notkuivat kahviloiden edessä. Muutenkin luonnon rauha huokuu täällä ja paikkaa ei tosiaan ole pilattu massaturismilla. Emme löytäneet Capelaksesta edes ravintolaa - ainoastaan muutaman pienen kaupan ja kahvila-pubin.

Iltapäivällä seikkailtiin kuvaamaan eri lähiympäristön alueille näköalapaikoille eli miradouroksiin. Kerrassaan upeita jylhiä maisemia: jyrkkiä kallionkielekkeitä, joita vasten Atlantin aallot lyövät, viljelmiä ja lehmiä, idyllisiä kyliä ja kaikkialla vihreää. Porto de pesca kuulosti kiinnostavalta, joten suuntasimme pikkuautollamme sinne. Tie alas rantaan olikin yllättävän kapea, ja sivuille nousivat jyrkät kalliot. Mutta eipä siinä peruttamaankaan enää päässyt, joten toinen sai kipittää auton edellä kurkkimassa ja ohjaamassa, kun toinen yritti ajaa kapeikoista läpi vahngoittamatta autoa. Alhaalla pienten kalastusveneiden hiljainen satama, tuliperäiset vuorovesien muokkaamat kalliot ja tyrskyvät aallot palkitsivat vaivannäön. Ja takaisinkin päästiin naarmuitta. 

Päivän kohokohta: Porto de pesca, Capelas

Päivän huomio: auto tarpeen liikkumiseen, ilmaistointi kosteuden vuoksi pakollinen

Plussaa: matkaoppaasta harjoitellut portugalinkieliset sanat