TO 19.7. Cinque Terre

Viimeinen kohde matkallamme on upea Cinque Terre. Kyseessä on viiden kalastajakylän (Riomaggiore, Manarola, Corniglia, Vernazza ja Monterosso) ja niiden välisen upean rantareitin muodostama kokonaisuus. Tämän Unescon maailmanperintökohteen pienet kylät sijaitsevat 12 km etäisyydellä toisistaan. Kyliä yhdistävä junarata tuli 1800-luvulla, mutta sähköt Cinque Terreen saatiin vasta 1990.

Jo lähestyessämme kohdetta La Speziasta maisemat ovat mahtavat. Nousemme jälleen ylös ja ihailemme merta. Ajamme alas ensimmäiseen kylään, Riomaggioreen, mutta kohde osoittautuukin kovin suosituksi ja pysäköintipaikkaa saa jonottaa. Olisi varmaan kannattanut tulla tänne junalla La Speziasta. Kävelemme tunnelmallisen Riomaggioren läpi; mäki on jyrkkä, talot pieniä ja värikkäitä. Saavumme kävelyreitille Via dell’Amorelle. Kuljemme polkua, joka johtaa korkealla meren yllä ja ihailemme maisemia. Aurinko porottaa, joten lämpöä riittää. Onneksi polku on sen verran leveä ja laatoitettu, joten rattaiden kanssa liikkuminen ei tuota vaikeuksia. Rakkauden polulle on kiinnitetty paljon lukkoja. Vilkaisemme alas, ja siellä kallioilla on ihmisiä uimassa. Olisi ihana pulahtaa tuonne siniseen ja kirkkaaseen veteen, mutta kallioreitille ei voi uskalla kiipeilemään pikkumiehen kanssa.

Saavumme Manarolan kylään ja istahdamme maisemapaikkaan syömään Cinque Terren kuuluisia merenantimia. Ruoat ovat erinomaiset, tosin koko paikka kuhisee kovaäänisiä turisteja, mikä hiukan häiritsee tunnelmaa. Kylläisinä jatkamme ylös kylän läpi kirkolle. Uskomatonta, että tänne ylös saapuessa, turistit katoavat ja tuttuun tapaan (kuten meidän Protan kylässäkin) vanhukset hengaavat kirkon edessä. Näky alas kylään on ehdottomasti ylös kiipeämisen arvoinen. Koko Cinque Terre on niin kaunis ja päätämme tulla tänne miehen kanssa kahdestaan joku kerta uudestaan vaeltamaan.

Palaamme takaisin samaa reittiä - matkaseuramme käy vielä uittamassa jalkojaan, mutta valitettavasti uimiseen ei jää aikaa. Käymme matkalla Aullassa ostoksilla ja nautimme illalla grillailusta, viinistä ja myöhään venyvistä mielenkiintoisista keskusteluista koskien globalisaatioita, kielten asemaa ja lokaaleita kulttuureita.

PE 20.7. Auringonottoa lähtötunnelmissa

Perjantaina otetaan iisisti. Tosin aamu alkaa vuoristolenkillä paahteisessa auringossa. Aamupalan jälkeen aamupäivä meneekin auringonotossa altaalla ja iltapäivästä pakkaamme kaiken seuraavaa aamua varten valmiiksi. 

Syömme aikaisen päivällisen oman kylän ravintolassa. Joka viimeksi osoittautui erinomaiseksi ruokapaikaksi. Emme pety tälläkään kertaa ja pikkumieskin antaa armoa nukkumalla melkein koko aterian, joten syömme kunnon italialaisen aterian kaikkine ruokineen. Jälkiruoat (semifreddo mansikoilla ja tiramisu) ovat herkullisia! Ja lasku ei tosiaan ole kummoinen – suomalaiseen tapaan jäämme ihmettelemään unohtuikohan siitä jotain mutta tyydymme jättämään reilun tipin. Ravintoloitsija ihmettelee, miten olemme Suomesta asti eksyneet pieneen Protan kylään.

LA 21.7. Kotimatka

Aamulla startataan ajoissa liikenteeseen, sillä pikkumiehen ja italialaisen liikenteen yhdistelmällä ei voi olla varma, kuinka pitkään ajomatkaan Roomaan menee. Onneksi on lauantai emmekä joudu italialaiseen sumaan. Pikkumies pysyy tyytyväisenä ja pysähdymme vain kerran syömään.

Olemme ajoissa Fiumicinon kohdilla, joten kurvaamme ohi ja viemme matkaseurueemme Itä-Roomaan metroasemalle, sillä he jatkavat lomaa vielä yhden päivän lisää ja pääsevät nauttimaan vielä lopuksi kauniista Roomasta. Kaikki sujuu hyvin, paitsi pikkumies suuttuu heti, kun takapenkkiläiset lähtevät. Onneksi kentälle ei ole pitkä matka ja auton palautus sujuu ongelmitta.

Check-in ei ole auki, sillä olemme hienosti sujuneen automatkan ansiosta viisi tuntia etuajassa kentällä. Tapamme aikaa, käymme kaupoissa ja syömme. Pikkumies jaksaa kiitettävän hyvin, vaikka emme löydä leikkipaikkaa ja hänen on oltava lähes koko odotus rattaissa. Tosin tämä sitten kostautuukin, sillä paluulento on meidän osalta aikamoinen fiasko. Herra pistää kunnolla ranttaliksi, riehuu, huutaa, huitoo, tuhoaa Finnairin kaikki esitteet. Minuutit kuluvat hitaasti. Onneksi ympärillä istuu paljon muitakin lapsiperheitä ja omat hermot pysyvät kurissa. Olemme onnellisia kun pääsemme vihdoin puolen yön maissa Suomeen.

Matkasta jää kiva fiilis, tosin Suomen kylmyydessä tulee nopeasti ikävä Toscanan aurinkoa!

Pisa ja viininmaistelua

MA 16.7. Pisa

Vilkaisemme säätiedotusta ja valitsemme maanantain Pisaa varten, sillä sään luvataan kuumenevan viikon loppua kohden. Paikan päällä sää on helteinen mutta siedettävän kuuma. Jätämme tällä kertaa auton hieman kauemmaksi keskustasta ja lähdemme kävelemään. Ylitämme Arnon – sillan luona on hienoja vanhoja rakennelmia, muttemme saa oikein selvää, mitä ne ovat. Poikkeamme leikkipaikalla ja syömme lounaan keskustan kupeessa, ennen kuin siirrymme Piazza dei Miracolille, jossa sijaitsevat Pisan tärkeimmät nähtävyydet eli kalteva torni ja duomo. Muistikuvani tästä paikasta ovat melko hatarat, sillä viimeksi olen käynyt täällä 90-luvun alussa. Siitä kerrasta lähinnä on jäänyt mieleen Pinocchio-kynä, jonka valitsin matkamuistoksi. Tästä on tullut jo reissuporukassa vähän vitsi, mutta totta tosiaan Pinocchio-kyniä myydään edelleen tällä aukiolla. Tosin en tiedä, mitä tekemistä Pinocchiolla on Pisan kanssa, mutta ilmeisesti tämä on kannattava bisnes, kun sitä on 20 vuotta harjoitettu.

Ihastelemme kaltevaa tornia, joka tosiaan on melko kalteva, sekä kojuja ja kierrämme duomoa pyöreälle kastekirkolle.  Liput onkin ostettava eri paikasta ja molempiin pitää ostaa erillinen lippu. Päädymme ihailemaan kastekirkkoa ulkoa ja ostamme liput duomoon. Sisältä kirkko on suuri ja komea – katto on koristeltu 24-karaatin kullalla. Ulkoa vaaleat rakennukset muodostavat harmonisen kokonaisuuden; koristelu antaa pitsimäisen vaikutelman.

Palaamme takaisin kaupungin kuuluisammalle nähtävyydelle, eli kaltevalle tornille. Tornin rakennustyöt alkoivat vuonna 1173, kun Pisaan haluttiin kauan kaivattu kellotorni,  mutta ne keskeytyivät kun ensimmäiset kolme kerrosta alkoivat vajota. 1272 työt aloitettiin uudelleen ja virhettä yritettiin korjata, mutta siinä epäonnistuttiin. Nyt tästä rakennusvirheestä on tullut kuuluisuus. Matkaseurueemme haluaa kiivetä ylös torniin (vain 40 ihmistä kerrallaan sallittu) ja veljeni käy kyselemässä jonoa. Hänelle ystävällisesti kerrotaan, että jono on jopa kuukauden mittainen, joten emme jää odottelemaan.

Teemme ostoksia (tällä kertaa tytöille italialaiset nahkalaukut) ja haemme jälleen herkullista italialaista gelatoa. Kierrämme sivukujia Arnon rantaa kohti. Vaikka keskusaukio on täynnä turisteja, Pisa vaikuttaa ennen kaikkea eloisalta yliopistokaupungilta, sillä onhan sen yliopisto yksi Euroopan vanhimmista. Yliopiston laitoksia on joka puolella vanhoissa rakennuksissa ja opiskelijoita pyörii kaikkialla. Ylitämme sillan ja kävelemme rantaa pitkin Palazzo Blun sinisen taidegallerian ohi. Pisa on tunnelmallinen kaupunki. Palaamme kuumalle autolle ja suuntaamme talolle lepäilemään ja uimaan sekä valmistamaa pizzaa.

TI 17.7. Marina di Carrara eli beach-päivä

Tiistaina aiomme rentoutua rannalla. Massan ja Carraran edustalla kulkee pitkä hiekkaranta, joten suuntaamme sinne. Pysäköimme rannan tuntumaan ja lähdemme etsimään sopivaa paikkaa. Otamme kahden aurinkovarjon ja neljän aurinkotuolin setin päiväksi. Hinta on kova (50 e) – tuntuu että rantapaikat ovat joka paikassa kallistuneet. Plussaa paikka saa siitä, että hiekkaleluja saa lainaan. En ehdi vaihtaa pikkumiehelle edes uima-asua ylle, kun hän on jo kaivamassa kuormureilla hiekassa. Tämä päivä taitaa olla kaikkien makuun. Ranta on kaunis.

Käymme vuorotellen uimassa. Pikkumies innostuu aalloista ja nostaa jalkansa ilmaan niiden kohdalla roikkuen käsien varassa. Meri on mielenkiintoinen näky hänelle, ja poika kiljuu riemusta kun menemme uimaan. Suolavettä menee suuhun, mutta sekään ei tunnu haittaavan. Ravintolassa ruoka on ihan hyvää mutta palvelu äärettömän hidasta. Vietämme mukavan ja rentouttavan päivän ja illalla syömme talolla risottoa.

KE 18.7. Grotte de Equi ja viininmaistelua

Keskiviikko vietetään lähialueilla ja soitammekin heti aamusta eräälle Fivizzanon kunnassa sijaitsevalle viinitilalle (luostari) ja varaamme tastingin illaksi. Iltapäivästä lähdemme vuoristoreittejä kohti Equi Termen kylää ja Grotte de Equi luolia. Kylä on pieni ja idyllinen. Kun saavumme luolille, saamme pettymykseksemme kuulla, ettei sinne päästetä alle kolmevuotiaita turvallisuussyistä. Perheemme pääsee kuitenkin läheiselle polulle katselemaan jylhiä kallioita ja rotkoja sillä välin, kun matkaseuramme suuntaa luoliin. Poika ihastuu riippusiltaan. Patikointi kivisissä ylämäissä lapsi sylissä ei tosiaan ole kätevää. Onneksi reitti on nopea. Näemme käärmekuopan ja kuivuneen joenuoman. Tällä seudulla on muuallakin runsaasti vuodenaikajokia, joten näin heinäkuusta ei vettä juurikaan ole näkynyt missään.

Kun seurueemme selviytyy kierroksesta nopeasti, päätämme jättää pikkumiehen heidän huostaansa ja suunnata itsekin kierrokselle. Kierros on kuulemma ranskankielinen ja seuraava englanninkielinen lähtee vasta tunnin päästä, joten kipaisemme ryhmän perään. Luoliin ei pääse lainkaan ilman opasta ja alkuun puemmekin kypärät päähän. Luola on kylmä, kostea, ahdas ja matala. Maa on liukasta ja märkää ja luolassa vilisee lepakoita. Enää ei ihmetytä ettei pieniä voi tuoda sinne – tosin kolmen vuoden ikäraja tuntuu suuresti alimitoitetulta, eikä alle kouluikäisten kanssa tänne kannata lähteä. Kierros onkin italiankielinen, mutta opas selsotaa meille välillä ranskaksi samoja asioita. Ruostunut ranskantaitoni joutuu koetukselle, kun yritän tulkata miehelleni edes jotain suomeksi. Luolassa on hauskoja tippukivimuodostumia ja muutenkin se on ahtaudessaan aika erilainen kuin tippukiviluolat, joissa olemme aikaisemmilla reissuilla vierailleet. Kun vesi nousee, luola täyttyy lähes kokonaan vedellä, eikä sinne pääse kaikkina vuodenaikoina.

Jatkamme matkaamme kohti Monti Bianchin kylää, jossa viinipaikkana toimiva luostari sijaitsee. Kun saavumme perille, näky on häikäisevä. Vaikka tällä matkalla on koettu ja nähty paljon, tämä vanha luostari korkealla kukkulalla ilta-auringossa ja rinteessä kasvavat viiniköynnökset ovat kauneinta, mitä tähän asti olen nähnyt reisussamme. Tosin luostari ei enää ole käytössä, mutta viinitila on ollut siellä jo luostarin ajoista. Tämän kuulemme, kun viinitilan pitäjä saapuu paikalle ja johdattaa meidät viiniköynnösten ja oliivipuiden läpi pientä polkua alemmas viinikellariin.

Istumme takapihalla pienen tynnyripöydän ääressä taustalla ihanat Toscanan maisemat. Tilan pitäjä ei osaa englantia, joten veljeni toimii tulkkina. Maisteltavana on kahden paikallisen rypäleen ja Shirazin sekoitus (2009 ja 2010) sekä Shiraz (2009). Lisäksi pöytään tuodaan viiniä toisesta paikallisesta rypäleestä Pollerasta (2011). Viimeisin ei ole vielä myynnissä, mutta maku on todella mielenkiintoinen. Tämmöistä punaviiniä emme olekaan ennen maistaneet. Shiraz erityisesti on positiivinen yllätys ja sitä lähteekin laatikko mukaan. Muuten pääsemme lopuksi vielä kokeilemaan suoraan tynnyreistä raakileita paikallisista rypäleistä. Mielenkiintoisia makuja, tosin huomaa, etteivät viinit vielä ole valmiita, sen verran makeita ja aggressiivisen tanninisia ne ovat. Tämä viininmaistelu on koko seurueen mielestä yksi koko reissun kohokohdista.

Tarkoitus on kotimatkalla  syödä suositellussa pizzeriassa Montin kylässä, mutta se on suljettu. Päädymme syömään viereisessä Crespianon kylässä, mutta ravintola ei tällä kertaa ole kovin kummoinen. Erityisesti jälkiruoat ovat pettymys.

Firenze ja lisää seikkailua vuoristossa

PE 13.7. Ihana Firenze ja reissuporukka kasvaa

Aamulla touhuamme talolla, siivoilemme ja pesemme pyykkiä. Pääasiassa pyyhkeitä, sillä reissuporukka kasvaa tänään, kun veljeni ja hänen tyttöystävänsä liittyvät seurueeseen iltapäivällä Firenzessä. Syömme nopean lounaan talolla ja suuntaamme kohti Firenzeä. Ensimmäistä kertaa ilma on pilvinen, mikä on mukavaa, sillä Firenzeen on luvattu vain 30 astetta. Matka sujuu rattoisasti ja löydämme juna-aseman parkin.

Käymme katsomassa Santa Maria Novellan kirkkoa ja aukiota; istahdamme hetkeksi kahville odottamaan reissuporukkamme saapumista. Sää on helteinen muttei liian kuuma - ilma liikkuu. Palaamme asemalle odottamaan ja pienen säädön jälkeen löydämme toisemme. Palaamme takaisin Santa Maria Novellaan ja jatkamme matkaa Duomolle. Sen valtava kupoli toimii hyvänä maamerkkinä, sillä se näkyy jo kauas. Oktagonaalinen kastekirkko sijaitsee Duomon edessä, samoin valtava kellotorni. Kirkon rakennustyöt aloitettiin 1296 ja ne kestivät 150 vuotta. Kerrassaan vaikuttava näky niin ulkoa kuin sisältäkin. Kirkko on sisältä korkea, mutta yllättävän simppeli koristeluiltaa. Täysin erilaista kuin Rooman mahtipontiset koristelut. Poika osoittelee korkeaa kattoa ja sytytämme kynttilän.

Matka jatkuu kohti Cappelle Mediceeta, joka on Medicin suvun mausoleumi. Valitettavasti se on ehtinyt mennä kiinni, joten tyydymme kiertämään paikan ulkoa. Syömme jälleen herkullista jäätelöä, joka muuten on alun perin keksitty Firenzessä. Piazza della Repubbliccalla on karuselli ja poika pääsee tädin kanssa hevosen selkään. Ihastelemme patsaita Uffizin gallerian edessä, mutta valitettavasti ei ole aikaa mennä tutustumaan gallerian kuuluisiin taidekokoelmiin. Toisaalta tämä antaa loistavan syyn palata joskus ihastuttavaan Firenzeen. Tämä kaupunki vie sydämen. Kävelemme Arnon rantaa pitkin kuuluisalle Ponte Vecchion sillalle. Näkymät ovat upeat, siltaa reunustavat pienet värikkäät ikkunaluukut ja itse silta on täynnä kultaliikkeitä, kuten on ollut iänaikainen perinne. Tosin hinnat ovat sen verran hirvittäviä, että käymme vain näyteikkunaostoksilla.

Palaamme romanttisia kujia pitkin kaupungin pohjoispuolta kohti ja pysähdymme matkalla lasilliselle kuohuvaa ja oluita lämpimässä illassa. Syömme herkullisen suositussa ja täydessä ravintola ZáZássa. Suuntaamme pimeässä matkamme takaisin talolle – ja esittelemme sen reissuseurueellemme. Pian asetumme nukkumaan jokainen omaan myyränkoloonsa.

LA 14.7. Aullan markkinat

Aamu venähtää pitkäksi, mutta olemme hyvin levänneitä kun starttaamme Aullaan markkinoille. Sää on pilvinen ja saammekin ensimmäistä kertaa pienen sateen. Kiertelemme kojuja, käymme tutussa nettikahvilassa ja suuntaamme ruokakauppaan ostoksille. Palaamme talolle. Tarkoitus oli lähteä vielä iltapäivästä liikkeelle, mutta aurinko alkaa paistaa mukavasti ja päädymmekin vain oleskelemaan altaalla.

Illalla grillaillaan ja istutaan pitkään terassilla juttelemassa viinin ääressä. Mikäs siinä näin mukavassa porukassa. Suuntaamme myöhään nukkumaan pikkumiehen viereen, kun nuoripari jää vielä ihailemaan tähtitaivasta pimeässä yössä.

SU 15.7. Luonnonpuiston etsintä, Fivizziano ja autoseikkailua

Sunnuntaina Italiassa kaikki on kiinni, joten päätämme lähteä vaeltamaan luonnonpuistoon. Talomme sijaitsee lähellä Parco Nazionale dell’Appennino Tosco-Emilianoa. ja löydämme kartastamme merkinnän headquarters. Suuntaamme sinne jälleen vuoristoreittejä. Matkalla poikkeamme Comanossa kahvilla ja pienessä kaupassa. Uskomatonta, miten tämmöisen kylän pieni kauppa on varusteltu upealla juusto- ja lihatiskillä. Kaupan pitäjä on vanha mies valkoisessa takissa. Ihme kyllä, kauppa on myös sunnuntaina aamupäivästä auki.

Jatkamme matkaa tuttua mutkittelevaa, mutta maisemallisesti komeata reittiä kohti Fivizzanoa ja käännymme pikkutielle kohti Sasselbon kylää. Hurjien mutkien jälkeen pikkutiemme päättyy tien päällystyksen yhtäkkiseen loppumiseen ja kelirikkoon. Tähän ei Scenic kykene. Mies peruuttaa mutkittelevaa tietä, mutta onneksi saamme auton pian käännettyä. Katsomme vaihtoehtoisen reitin, joka johtaa isompaa tietä Fivizzanon kautta. Takapenkki, joka ei ole vielä tottunut mutkittelureitteihin, alkaa voida pahoin mukavasti torkkuvaa pikkumiestä lukuun ottamatta.

 

Fivizzanossa pysähdymme ja päätämme etsiä lounaspaikan. Kylä on todella kaunis ja päädymme keskusaukiolle Piazza Medicealle, jota reunustaa kylän kirkko. Ulkoa kivikirkko on vanhahtava ja simppeli, mielestäni todella kaunis. Ovi on auki, joten astumme sisään. Ulkomuoto yllättää, sillä sisältä kirkko onkin erittäin koristeellinen ja täynnä vanhoja aarteita sekä kuuluisan firenzeläisen taiteilijan maalauksia. Tämän kaiken kuulemme papilta, joka innokkaasti esittelee kirkkoa italiantaitoiselle veljelleni. Lopuksi saamme pyhimyskortit ja pojalle karkkia.

Veljeni kysyy eräältä paikalliselta hyvää ja edullista ravintolaa, ja hän neuvoo läheiseen paikkaan. Se vaikuttaa tosin meille liian fiiniltä. Paikalla on usealta vuodelta Michelin guiden maininta, eikä hintataso vaikuta pahalta. Ihmiset istuvat sunnuntailounaalla ykköset yllä, joten suuntamme lenkkareissa ja shortseissa mieluummin muualle. Löydämme B&B paikan, jossa saa lounasta, ja se vaikuttaa juuri sopivalta. Tunnelma on kuin istuisi jonkun olohuoneessa. Pääsemme käsiksi aitoon italialaiseen kiireettömyyteen, sillä hitaammin eivät annokset juurikaan voisi tulla. Joudumme tekemään ruokaa odottaessa useita kunniakierroksia pihassa, ennen kuin pääsemme syömään.

 

Jatkamme matkaa tällä kertaa eri suunnasta kohti Sisselbota. Matkalla näemme hienon luostarin, jonka jälkeen lähdemme nousemaan yhä ylemmäs, yli 1000 m korkeuteen. Vuoristoilma on raikas ja ajelemme huimissa vuoristomaisemissa. Minua jo alkaa hirvittää, etenkin kun ylitämme siltoja. Saavumme merkitylle kohdalle, josta pitäisi lähteä kasvitieteellinen reitti, mutta paikka vaikuttaa melko autiolta ja hylätyltä. Ruoho on kasvanut niin korkeaksi, ettei vaunuilla pääse liikkumaan. Pian paikalle saapuukin kaksi naista, jotka kertovat, että reitti on suljettu.

Jatkamme matkaamme kohti Sasselbota ja tälä kertaa pääsemme sinne asti. Seuraamme P-kylttiä, mutta onnistumme kääntymään jostain kohti väärin, sillä joudumme kylän keskustaan jyrkkää alamäkeä ja lopulta tie talojen välissä muuttuu niin kapeaksi, ettei sitä pysty ajamaan. Ainoa vaihtoehto on pakittaa jyrkkään ylämäkeen. Renkaat sauhuavat ja lopulta niistä alkaa tulla sen verran paljon savua, että nousemme autosta. Kuski pakittaa loppuun kaameassa löyhkässä ja jätämme auton tien poskeen. Paikalliset ovat ilmeisesti tottuneet tähän, sillä useampi henkilö tulee neuvomaan, että antakaa renkaiden jäähtyä 10 minuuttia, niin kyllä se siitä. Itseltäni alkavat vitsit olla vähissä, sillä ei olisi todellakaan kivaa jäädä pienen lapsen kanssa jumiin jonnekin pieneen vuoristokylään sunnuntaina. Löydämme  luonnonpuiston päämajan mutta se on tietysti suljettu. Nähtävästi Italiassa luontokin on sunnuntaisin kiinni. Minkäänlaisia reittejäkään ei näytä tästä lähtevän, mutta onneksi olemme sentään saaneet ihailla Apeniinien huikeita maisemia autosta käsin. Autokin starttaa, tosin haju on karmiva.

Seikkailujen päätteeksi illastamme kylämme ainoassa ravintolassa. Paikassa ei ole listaa, mikä jo itsessään on hyvä merkki. Ruoka on erinomaista, tosin italialaiseen tapaan antipastot ja primot ovat parhaimmistoa. Pojat tilaavat vielä secondot. Erittäin yllättävää myös on että Italiassa tunnetaan käsite senza glutine niin hyvin. Tosin aina ei ole niin paljon vaihtoehtoja, mutta tässä pienessä ravintola Federicissä pääsen maistelemaan myös italialaista herkullista pastaa. Dolci jää väliin, kun pikkumies väsyy päivän menoihin.

Parma ja vuoristo

KE 11.7. Passo del Lagastrello, taas vuoristoa ja Parma

Aamupäivän vietämme talolla, syömme aikaisen lounaan ja suuntaamme auton kohti Parmaa. Koska talomme sijaitsee Parman suuntaan Aullasta, emme viitsi ajaa Aullan kautta päästäksemme moottoritielle vaan uhmaamme eilistä päätöstämme ja valitsemme vuoristoreitin.

Matka sujuu muuten hyvin, mutta Passo del Lagastrellon ja hienon järvimaiseman jälkeen Parman opastus katoaa. Karttamme ei oikein riitä sinne asti ja kännykän navi on siitä huono, että se haluaa ohjata ainoastaan moottoritielle. Yritämme paikantaa suuntaa ja päädymme noudattamaan hyväksi havaittua logiikkaa jatkaa mahdollisimman suoraan. Ja taas se toimii: muutaman käännöksen ja kylän jälkeen Parman kyltit jatkuvat taas. Tiekin on parempi kuin edellisenä päivänä, matka Parmaan kestää yhteensä kaksi tuntia.

Kun saavumme Parmaan, on pakko ottaa navi taas käyttöön, sillä se on sen verran suuri kaupunki, että keskustaa ei niin helposti löydy. Huristelemme kehätietä Parman ympäri ja löydämme onneksi navin avulla fiksun ulostulon ja seuraamme sen jälkeen pysäköintiopastuksia. Jätämme auton ison tien varteen puiston reunaan. Lähdemme epämääräisiä reittejä seuraamaan centro kylttejä mutta tuntuu, ettemme ole lähelläkään keskustaa. Päädymme juna-asemalle läkähdyttävässä 34 asteen helteessä ja jälleen on pakko ottaa navi käyttöön. Olemmekin päätyneet jollekin Parman keskustaa ympäröivälle kehää kulkevalle tielle ja historiallinen keskusta olisi ollut melko lähellä auton pysäköintipaikkaa, huoh! Parma on ympäröivineen kehäteineen kuin sipuli. Suuntaamme nyt oikeaan suuntaan ja löytyyhän se keskusta vihdoin. Oletamme että joen rannassa on jotain paikkoja, mutta siellä ei ole mitään. Päädymme vihdoin viihtyisään gelateriaan keskustan reunamille. Hinta on kohtuullinen ja tarjoilija viihdyttää poikaa. Virkistys tekee hyvää – Parmassa on järkyttävän kuuma.

Täytyy sanoa, että tämäntyyppinen ennalta suunnittelematon meno ei ole meille todellakaan tyypillistä matkoilla. Yleensä kaikki paikat on tarkkaan etukäteen mietitty, kartta on tiedossa ja nähtävyydet valmiiksi valittuina. Nähtävästi se on myös järkevämpi tapa toimia kuin tämmöinen palloilu, varsinkin kun on pikkuinen matkassa.

Parma on rikas kaupunki ja sen myös näkee. Ihmiset pukeutuvat hyvin (myös helteessä), korkeita korkoja näkee joka paikassa, liikkeet pursuavat catwalk-kamaa. Parman kinkku ja parmesan-juusto tulevat Parmasta, joten hyvä ruoka on  täällä arvossaan. Olo paranee jäätelöiden, virvokkeiden ja kahvien jälkeen, joten päätämme jäädä illaksi kaupunkiin. Kiertelemme kaupunkia (duomo ja hienoja aukioita, mm. Piazza Garibaldi), käymme ilmastoiduissa kaupoissa ja tuleehan sitä vähän shoppailtua – tällä kertaa tosin miesväelle. Viihtyisä kaupunki. Syömme illalla hyvin; tietysti prosciutto e melone ja parmesaanirisottoa sekä mascarponea ja tiramisua. Kylläisinä suuntaamme moottoritietä talolle. Matka ei tällä kertaa sujukaan kuten toivottu, vaan pikkumies kiukuttelee, moottoritie on täynnä hidastavia kurveja ja tietöitä ja kestää kauan löytää avoin bensa-asema, josta saamme vettä. Parman helteen jälkeen vuoristossa on mukavan viileä.

TO 12.7. Pikkumiehen tapaturma

Torstai on tarkoitus viettää lähialueilla eilisen pitkän ajomatkan ja illan Parmassa jälkeen. Suunnitelmissa on käydä Aullassa ruokakaupassa ja nettikahvilassa sekä mahdollisesti Comanossa leikkipaikalla. Päivä saa kuitenkin odottamattoman käänteen kun pikkumies putoaa auton luona kaiteen välistä alemmalle tasolle. Onni onnettomuudessa, sillä maa on pehmeä ja korkeasta pudotuksesta näytetään selvinneen pelkin ruhjein, kovan huudon sekä erittäin suuren säikähdyksen kera. Palaamme talolle, puhdistamme haavat ja pikkumies rauhoittuu syliin ja nukahtaa. Herättyään hän on oma iloinen itsensä, leikkii, syö, juo. Soitamme tutulle lääkärille Suomeen. Koska haavat eivät vaadi hoitoa, päätämme, ettemme lähde sairaalaan tai lääkäriin vaan tarkkailemme poikaa. Onneksi pienet ovat joustavia ja pojalla on suojeslusenkeli matkassa.

Iltapäivällä vointi jatkuu hyvänä, joten käymme Aullassa ostoksilla ja nettikahvilassa. Menen pojan kanssa apteekkiin. Siellä ei puhuta sanaakaan englantia. Yritän selittää että haluan ”antiseptics” ja osoittelen pojan haavoja. Lopulta saan jonkin sprayn ja poika saa kaupan päälle kylpyleluja. Palaamme talolle. Yöllä tämä äiti nukkuu koiran unta ja kuulostelee pienen hengitystä. Pikkumies nukkuu tyytyväisenä ja hyvin koko yön ja on aamulla jälleen pirteä.

Italia ja Toscana!

Tällä kertaa ensimmäinen perheloma ulkomailla. Muutama pieni kaupunkireessu tehty välissä, niistä pienet yhteenvedot myöhemmin. Tällä kertaa suuntana Italia ja Toscana, jossa on tarkoitus viettää kaksi aurinkoista viikkoa. Majoitukseksi ja tukikohdaksi vuokrattu hyvin varusteltu talo omalla pihalla ja uima-altaalla. Talo sijaitsee vuorilla keskellä ei mitään pienessä Protan kylässä. Matkustus lentäen Roomaan, josta vuokrattu kentältä auto perhemallia. Tarkoitus on nautiskella talolla olosta ja kierrellä Toscanaa ja mahdollisesti muita lähialueita. Ja tietenkin hengata omalla poolilla.

SU 8.7. Rantareittiä ja matkustusta sunnuntaina

Aikainen lähtö Helsingistä. Onneksi pikkumies (1 v.) on jo kokenut lentomatkaaja. Ja aina hyväntuulinen. Koneessa ei nukuta, mutta yllättävän hyvin vauhdikas poika suostuu pysymään paikoillaan kolme ja puoli tuntia. Lahjonta tosin auttaa – kentältä ostettiin kaksi uutta lelua ihmeteltäväksi. Roomassa on kuuma. Kaikki sujuu yllättävän hyvin: laukut ja rattaat tulevat perille, vuokra-auto saadaan kohtuullisessa ajassa ja se on sopivan tilava Renault Scenic. Myös ilmastointi pelaa. So far so good. Puolelta päivin starttaamme 5-6 tunnin automatkamme kohti Pohjois-Toscanaa, Massa Carraran hallinto-aluetta.

Kaikki sujuu kuin unelma, pikkumies nukkuu tyytyväisenä ja ajamme valitsemaamme rantareittiä. Liikenne on Italialaisittain hiukan kaoottista mutta sujuvaa. Nopeusrajoitukset näyttävät olevan enemmän suuntaa antavia kuin velvoittavia (niin kuin muutkin liikennemerkit). Grosseto on melkein puolessa matkassa ja pikkumies heräilee sinne sopivasti. Paikka vaikuttaa isolta mutta epäonneksemme on sunnuntai ja siesta, joten mikään ei ole auki ja ketään ei näy missään. Löydämme patisserian ja nappaamme jätskiä ja paninia. Matka jatkuu ja Ellan ja Aleksin levy soi ties kuinka monetta kertaa (olisi kannattanut ottaa hiukan useampi lastenlevy mukaan). Soitamme talon kodinhoitajalle, joka vinkkaa että kaupat eivät yleensä ole auki, joten pysähdymme moottoritien varteen Autogrilliin ostoksille. Maisemat vaihtuvat keltaisista pelloista vihreisiin  kukkuloihin. Yllättävän hyvin matka sujuu ja saavumme Aullan kaupunkiin, joka on taloa lähin isompi paikka ja tapaamme kodinhoitaja Marthan, joka opastaa meidät perille. Ajamme yhä pienempiä ja mutkikkaampia vuoristoteitä – italialaiseen tapaan täälläkin kaahataan. Perhe-auto ei enää olekaan niin näppärä täällä vuoristossa ja kapeilla teillä.

Saavumme talolle, ja se tosiaan on lupauksien mukainen. Yläkerta ja piha ovat viihtyisiä ja keittiö hyvä. Pohjois-Toskana on kaunis ja täällä ei ole niin kuuma kuin etelässä. Illalla viilenee mukavasti ja makuuhuoneet ovat viileässä (tosin hiukan  kosteassa) alakerrassa. Pikkumies menee nukkumaan. Pulahdamme altaaseen ja syömme tomaatti-salami-parmesan-pastaa parvekkeella pimenevässä illassa. Herkullista – erityisesti ottaen huomioon että ainekset on ostettu huoltsikalta. Parvekkeen näkymä on upea. 

MA 9.7. Ostoksia Aullassa, info ja chillailua

Ensimmäisenä aamuna nautimme aamiaisen parvekkeella ja sen jälkeen suuntaamme kohti Aullaa (35 km). Kävelemme vähän kaupungissa, nautimme cappucinot ja käymme infossa hakemassa esitteitä, koska talolla ei ole nettiä ja saammekin kohtalaisen hyvin englantia puhuvalta naiselta hyviä vinkkejä paikoista, jonne emme olisi muuten eksyneet.

Täällä syrjäseudulla olisi edullista osata italiaa, mutta hyvin minun lähes olemattomilla taidoillakin pärjää. Ja kun mukana on valloittava vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen pikkumies on hyvä palvelu ja ystävällisyys taattua. Jäätelötkin pikkuinen sai ilmaiseksi kahvilassa.

Käymme isoilla ostoksilla ruokakaupassa ja palaamme paahteessa talolle. Lounassalaatin jälkeen oli mukava makoilla terassilla. Pikkumies nukkuu rattaissa. Ilta sujui uiden ja oleskellen ja grillaillen.

Kauhun hetkiä iltapäivällä aiheutti hiukan se, kun pihaamme reunustavasta pensasaidasta mateli nopeasti pois käärme. Oli heti pakko googlettaa, mitä käärmeitä täällä on, kun emme olleet moisesta kuullut. Selvisikin, että Italiassa ei ole juurikaan käärmeitä ja nekin vähät kaukana ihmisistä. Suurin osa italialaisista ei ole koskaan elämässään nähnyt käärmettä, joten aikamoinen tuuri että me semmoiseen onnistuimme törmäämään. Sisiliskoja sen sijaan on pihassa pyörinyt usein.

TI 10.7. Vuoristoreittejä, Massa ja Lucca

Tiistaina suunnitelmissa oli käydä tutustumassa Luccan kaupunkiin. Lucca on siitä mielenkiintoinen paikka, että historiallinen keskusta on hyvin säilynyt. Kaupunkia reunustavat renessanssin aikaiset, korkeat muurit. Päätämme kokeilla tylsän (ja maksullisen) moottoritien sijaan vuoristoreittejä.  Tarkoitus on kuvata vuoristomaisemia. Meidän kartassa reitti vaikuttaa järkevältä ja tiet kohtuullisen isoilta. Näin ei kuitenkaan ole. Tiet ovat pieniä ja koukeroisia ja huonosti opastettuja. Toisin kuin moottoriteillä, jossa on selkeä opastus, tuntuu ettei kaupungeissa ja pienemmillä teillä ole opastukseen kovin paljon panostettu. Kylttejä on paljon joka risteyksessä, mikä jo itsessään on sekavaa, ja opastus johonkin suuntaan saattaa yhtäkkiä loppua (mutta sitten taas jossain vaiheessa jatkua uudestaan). Parhaiten toimii logiikkana jatkaa mahdollisimman suoraan, jos haluamaan suuntaan loppuu opastus.

Koska valitsemallamme reitillä menee useita tunteja ja tunnelma autossa alkaa olla kireä, toteamme, ettemme viitsi Luccaan asti ajaa vaan pysähdymme syömään Massassa, joka on meidän hallintoalueen pääkaupunki. Rinnakkainen reitti moottoritielle, joka johtaa myös Carraran marmorimöhkäleiden ohi, ei ole myöskään kovin hyvä, sillä se on täynnä liikennevaloja. Massaan päästyämme olemme aika poikki, mutta onneksi löydämme helteessä mukavan ja varjoisan ruokapaikan, joka oli auki kahden aikaan. Ruoka on erinomaista: kalavalikoima ja merellinen spagetti. Samalla näemme Massan komean tuomiokirkon. Tosin täällä Italiassa alkaa pikkuhiljaa tottua taas siihen että kaupungit ovat komeita kirkkoja täynnä.

Virkistäytyneenä matka jatkuu moottoritietä Luccaan. Ajamme hienojen siltojen yli, josta on huimat maisemat. Matka ei kestä pitkään kun jo pysäköimme Luccan muurien ulkopuolelle. Kävelemme historialliseen keskustaan. Ensimmäisen kerran matkalla tulemme oikeaan turistipaikkaan. Se näkyy heti hinnoissa kun pysähdyimme jäätelölle. Käymme muutamassa kirkossa ja kävelemme kapeita pittoreskeja kujia. Pikkumies, joka on urhoollisesti jaksanut koko pitkän automatkan, alkaa nyt väsyä ja kiukustua, joten puolet kaupungista ja katedraali jäävät näkemättä. Päätämme että on viisainta palata talolle syömään, vaikka mielellään olisimme kierrelleet vielä kaupunkia ja illastaneet jossain paikallisessa ravintolassa. Hurautamme reilussa tunnissa moottoritietä takaisin ja päätämme, ettemme enää ajele epämääräisiä vuoristoreittejä. 

Talolla ilta alkaa mukavasti jälleen viilentyä, pulahdamme koko perhe altaaseen (uiminen on pikkumiehen suosikkipuuhaa) ja poika pääsee ajoissa unille. Itse istumme vielä terassilla pitkään, grillaamme, juomme halpaa Chiantia ja keskustelemme Euroopan kulttuurieroista. Vaikuttaa siltä, että täällä pienessä kylässä vuorilla ihmiset ovat hyvinkin tyytyväisiä, vaikka varallisuutta ei juurikaan ole ja elämä on yksinkertaista. Hommia tehdään alkeellisilla välineillä ja aamusta alkaen, päivällä vietetään siestaa ja illalla taas jatketaan töitä ja syödään myöhään. Ikinä ei ole kiire mihinkään. Välillä tuntuu, että me suomalaiset olemme tottuneet niin hyvään, että vaatimustaso on aika korkea kaikessa. Täällä oppii, että elämässä on hyvä nauttia niistä pienistä asioista.