Pisa ja viininmaistelua

MA 16.7. Pisa

Vilkaisemme säätiedotusta ja valitsemme maanantain Pisaa varten, sillä sään luvataan kuumenevan viikon loppua kohden. Paikan päällä sää on helteinen mutta siedettävän kuuma. Jätämme tällä kertaa auton hieman kauemmaksi keskustasta ja lähdemme kävelemään. Ylitämme Arnon – sillan luona on hienoja vanhoja rakennelmia, muttemme saa oikein selvää, mitä ne ovat. Poikkeamme leikkipaikalla ja syömme lounaan keskustan kupeessa, ennen kuin siirrymme Piazza dei Miracolille, jossa sijaitsevat Pisan tärkeimmät nähtävyydet eli kalteva torni ja duomo. Muistikuvani tästä paikasta ovat melko hatarat, sillä viimeksi olen käynyt täällä 90-luvun alussa. Siitä kerrasta lähinnä on jäänyt mieleen Pinocchio-kynä, jonka valitsin matkamuistoksi. Tästä on tullut jo reissuporukassa vähän vitsi, mutta totta tosiaan Pinocchio-kyniä myydään edelleen tällä aukiolla. Tosin en tiedä, mitä tekemistä Pinocchiolla on Pisan kanssa, mutta ilmeisesti tämä on kannattava bisnes, kun sitä on 20 vuotta harjoitettu.

Ihastelemme kaltevaa tornia, joka tosiaan on melko kalteva, sekä kojuja ja kierrämme duomoa pyöreälle kastekirkolle.  Liput onkin ostettava eri paikasta ja molempiin pitää ostaa erillinen lippu. Päädymme ihailemaan kastekirkkoa ulkoa ja ostamme liput duomoon. Sisältä kirkko on suuri ja komea – katto on koristeltu 24-karaatin kullalla. Ulkoa vaaleat rakennukset muodostavat harmonisen kokonaisuuden; koristelu antaa pitsimäisen vaikutelman.

Palaamme takaisin kaupungin kuuluisammalle nähtävyydelle, eli kaltevalle tornille. Tornin rakennustyöt alkoivat vuonna 1173, kun Pisaan haluttiin kauan kaivattu kellotorni,  mutta ne keskeytyivät kun ensimmäiset kolme kerrosta alkoivat vajota. 1272 työt aloitettiin uudelleen ja virhettä yritettiin korjata, mutta siinä epäonnistuttiin. Nyt tästä rakennusvirheestä on tullut kuuluisuus. Matkaseurueemme haluaa kiivetä ylös torniin (vain 40 ihmistä kerrallaan sallittu) ja veljeni käy kyselemässä jonoa. Hänelle ystävällisesti kerrotaan, että jono on jopa kuukauden mittainen, joten emme jää odottelemaan.

Teemme ostoksia (tällä kertaa tytöille italialaiset nahkalaukut) ja haemme jälleen herkullista italialaista gelatoa. Kierrämme sivukujia Arnon rantaa kohti. Vaikka keskusaukio on täynnä turisteja, Pisa vaikuttaa ennen kaikkea eloisalta yliopistokaupungilta, sillä onhan sen yliopisto yksi Euroopan vanhimmista. Yliopiston laitoksia on joka puolella vanhoissa rakennuksissa ja opiskelijoita pyörii kaikkialla. Ylitämme sillan ja kävelemme rantaa pitkin Palazzo Blun sinisen taidegallerian ohi. Pisa on tunnelmallinen kaupunki. Palaamme kuumalle autolle ja suuntaamme talolle lepäilemään ja uimaan sekä valmistamaa pizzaa.

TI 17.7. Marina di Carrara eli beach-päivä

Tiistaina aiomme rentoutua rannalla. Massan ja Carraran edustalla kulkee pitkä hiekkaranta, joten suuntaamme sinne. Pysäköimme rannan tuntumaan ja lähdemme etsimään sopivaa paikkaa. Otamme kahden aurinkovarjon ja neljän aurinkotuolin setin päiväksi. Hinta on kova (50 e) – tuntuu että rantapaikat ovat joka paikassa kallistuneet. Plussaa paikka saa siitä, että hiekkaleluja saa lainaan. En ehdi vaihtaa pikkumiehelle edes uima-asua ylle, kun hän on jo kaivamassa kuormureilla hiekassa. Tämä päivä taitaa olla kaikkien makuun. Ranta on kaunis.

Käymme vuorotellen uimassa. Pikkumies innostuu aalloista ja nostaa jalkansa ilmaan niiden kohdalla roikkuen käsien varassa. Meri on mielenkiintoinen näky hänelle, ja poika kiljuu riemusta kun menemme uimaan. Suolavettä menee suuhun, mutta sekään ei tunnu haittaavan. Ravintolassa ruoka on ihan hyvää mutta palvelu äärettömän hidasta. Vietämme mukavan ja rentouttavan päivän ja illalla syömme talolla risottoa.

KE 18.7. Grotte de Equi ja viininmaistelua

Keskiviikko vietetään lähialueilla ja soitammekin heti aamusta eräälle Fivizzanon kunnassa sijaitsevalle viinitilalle (luostari) ja varaamme tastingin illaksi. Iltapäivästä lähdemme vuoristoreittejä kohti Equi Termen kylää ja Grotte de Equi luolia. Kylä on pieni ja idyllinen. Kun saavumme luolille, saamme pettymykseksemme kuulla, ettei sinne päästetä alle kolmevuotiaita turvallisuussyistä. Perheemme pääsee kuitenkin läheiselle polulle katselemaan jylhiä kallioita ja rotkoja sillä välin, kun matkaseuramme suuntaa luoliin. Poika ihastuu riippusiltaan. Patikointi kivisissä ylämäissä lapsi sylissä ei tosiaan ole kätevää. Onneksi reitti on nopea. Näemme käärmekuopan ja kuivuneen joenuoman. Tällä seudulla on muuallakin runsaasti vuodenaikajokia, joten näin heinäkuusta ei vettä juurikaan ole näkynyt missään.

Kun seurueemme selviytyy kierroksesta nopeasti, päätämme jättää pikkumiehen heidän huostaansa ja suunnata itsekin kierrokselle. Kierros on kuulemma ranskankielinen ja seuraava englanninkielinen lähtee vasta tunnin päästä, joten kipaisemme ryhmän perään. Luoliin ei pääse lainkaan ilman opasta ja alkuun puemmekin kypärät päähän. Luola on kylmä, kostea, ahdas ja matala. Maa on liukasta ja märkää ja luolassa vilisee lepakoita. Enää ei ihmetytä ettei pieniä voi tuoda sinne – tosin kolmen vuoden ikäraja tuntuu suuresti alimitoitetulta, eikä alle kouluikäisten kanssa tänne kannata lähteä. Kierros onkin italiankielinen, mutta opas selsotaa meille välillä ranskaksi samoja asioita. Ruostunut ranskantaitoni joutuu koetukselle, kun yritän tulkata miehelleni edes jotain suomeksi. Luolassa on hauskoja tippukivimuodostumia ja muutenkin se on ahtaudessaan aika erilainen kuin tippukiviluolat, joissa olemme aikaisemmilla reissuilla vierailleet. Kun vesi nousee, luola täyttyy lähes kokonaan vedellä, eikä sinne pääse kaikkina vuodenaikoina.

Jatkamme matkaamme kohti Monti Bianchin kylää, jossa viinipaikkana toimiva luostari sijaitsee. Kun saavumme perille, näky on häikäisevä. Vaikka tällä matkalla on koettu ja nähty paljon, tämä vanha luostari korkealla kukkulalla ilta-auringossa ja rinteessä kasvavat viiniköynnökset ovat kauneinta, mitä tähän asti olen nähnyt reisussamme. Tosin luostari ei enää ole käytössä, mutta viinitila on ollut siellä jo luostarin ajoista. Tämän kuulemme, kun viinitilan pitäjä saapuu paikalle ja johdattaa meidät viiniköynnösten ja oliivipuiden läpi pientä polkua alemmas viinikellariin.

Istumme takapihalla pienen tynnyripöydän ääressä taustalla ihanat Toscanan maisemat. Tilan pitäjä ei osaa englantia, joten veljeni toimii tulkkina. Maisteltavana on kahden paikallisen rypäleen ja Shirazin sekoitus (2009 ja 2010) sekä Shiraz (2009). Lisäksi pöytään tuodaan viiniä toisesta paikallisesta rypäleestä Pollerasta (2011). Viimeisin ei ole vielä myynnissä, mutta maku on todella mielenkiintoinen. Tämmöistä punaviiniä emme olekaan ennen maistaneet. Shiraz erityisesti on positiivinen yllätys ja sitä lähteekin laatikko mukaan. Muuten pääsemme lopuksi vielä kokeilemaan suoraan tynnyreistä raakileita paikallisista rypäleistä. Mielenkiintoisia makuja, tosin huomaa, etteivät viinit vielä ole valmiita, sen verran makeita ja aggressiivisen tanninisia ne ovat. Tämä viininmaistelu on koko seurueen mielestä yksi koko reissun kohokohdista.

Tarkoitus on kotimatkalla  syödä suositellussa pizzeriassa Montin kylässä, mutta se on suljettu. Päädymme syömään viereisessä Crespianon kylässä, mutta ravintola ei tällä kertaa ole kovin kummoinen. Erityisesti jälkiruoat ovat pettymys.