Italia ja Toscana!

Tällä kertaa ensimmäinen perheloma ulkomailla. Muutama pieni kaupunkireessu tehty välissä, niistä pienet yhteenvedot myöhemmin. Tällä kertaa suuntana Italia ja Toscana, jossa on tarkoitus viettää kaksi aurinkoista viikkoa. Majoitukseksi ja tukikohdaksi vuokrattu hyvin varusteltu talo omalla pihalla ja uima-altaalla. Talo sijaitsee vuorilla keskellä ei mitään pienessä Protan kylässä. Matkustus lentäen Roomaan, josta vuokrattu kentältä auto perhemallia. Tarkoitus on nautiskella talolla olosta ja kierrellä Toscanaa ja mahdollisesti muita lähialueita. Ja tietenkin hengata omalla poolilla.

SU 8.7. Rantareittiä ja matkustusta sunnuntaina

Aikainen lähtö Helsingistä. Onneksi pikkumies (1 v.) on jo kokenut lentomatkaaja. Ja aina hyväntuulinen. Koneessa ei nukuta, mutta yllättävän hyvin vauhdikas poika suostuu pysymään paikoillaan kolme ja puoli tuntia. Lahjonta tosin auttaa – kentältä ostettiin kaksi uutta lelua ihmeteltäväksi. Roomassa on kuuma. Kaikki sujuu yllättävän hyvin: laukut ja rattaat tulevat perille, vuokra-auto saadaan kohtuullisessa ajassa ja se on sopivan tilava Renault Scenic. Myös ilmastointi pelaa. So far so good. Puolelta päivin starttaamme 5-6 tunnin automatkamme kohti Pohjois-Toscanaa, Massa Carraran hallinto-aluetta.

Kaikki sujuu kuin unelma, pikkumies nukkuu tyytyväisenä ja ajamme valitsemaamme rantareittiä. Liikenne on Italialaisittain hiukan kaoottista mutta sujuvaa. Nopeusrajoitukset näyttävät olevan enemmän suuntaa antavia kuin velvoittavia (niin kuin muutkin liikennemerkit). Grosseto on melkein puolessa matkassa ja pikkumies heräilee sinne sopivasti. Paikka vaikuttaa isolta mutta epäonneksemme on sunnuntai ja siesta, joten mikään ei ole auki ja ketään ei näy missään. Löydämme patisserian ja nappaamme jätskiä ja paninia. Matka jatkuu ja Ellan ja Aleksin levy soi ties kuinka monetta kertaa (olisi kannattanut ottaa hiukan useampi lastenlevy mukaan). Soitamme talon kodinhoitajalle, joka vinkkaa että kaupat eivät yleensä ole auki, joten pysähdymme moottoritien varteen Autogrilliin ostoksille. Maisemat vaihtuvat keltaisista pelloista vihreisiin  kukkuloihin. Yllättävän hyvin matka sujuu ja saavumme Aullan kaupunkiin, joka on taloa lähin isompi paikka ja tapaamme kodinhoitaja Marthan, joka opastaa meidät perille. Ajamme yhä pienempiä ja mutkikkaampia vuoristoteitä – italialaiseen tapaan täälläkin kaahataan. Perhe-auto ei enää olekaan niin näppärä täällä vuoristossa ja kapeilla teillä.

Saavumme talolle, ja se tosiaan on lupauksien mukainen. Yläkerta ja piha ovat viihtyisiä ja keittiö hyvä. Pohjois-Toskana on kaunis ja täällä ei ole niin kuuma kuin etelässä. Illalla viilenee mukavasti ja makuuhuoneet ovat viileässä (tosin hiukan  kosteassa) alakerrassa. Pikkumies menee nukkumaan. Pulahdamme altaaseen ja syömme tomaatti-salami-parmesan-pastaa parvekkeella pimenevässä illassa. Herkullista – erityisesti ottaen huomioon että ainekset on ostettu huoltsikalta. Parvekkeen näkymä on upea. 

MA 9.7. Ostoksia Aullassa, info ja chillailua

Ensimmäisenä aamuna nautimme aamiaisen parvekkeella ja sen jälkeen suuntaamme kohti Aullaa (35 km). Kävelemme vähän kaupungissa, nautimme cappucinot ja käymme infossa hakemassa esitteitä, koska talolla ei ole nettiä ja saammekin kohtalaisen hyvin englantia puhuvalta naiselta hyviä vinkkejä paikoista, jonne emme olisi muuten eksyneet.

Täällä syrjäseudulla olisi edullista osata italiaa, mutta hyvin minun lähes olemattomilla taidoillakin pärjää. Ja kun mukana on valloittava vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen pikkumies on hyvä palvelu ja ystävällisyys taattua. Jäätelötkin pikkuinen sai ilmaiseksi kahvilassa.

Käymme isoilla ostoksilla ruokakaupassa ja palaamme paahteessa talolle. Lounassalaatin jälkeen oli mukava makoilla terassilla. Pikkumies nukkuu rattaissa. Ilta sujui uiden ja oleskellen ja grillaillen.

Kauhun hetkiä iltapäivällä aiheutti hiukan se, kun pihaamme reunustavasta pensasaidasta mateli nopeasti pois käärme. Oli heti pakko googlettaa, mitä käärmeitä täällä on, kun emme olleet moisesta kuullut. Selvisikin, että Italiassa ei ole juurikaan käärmeitä ja nekin vähät kaukana ihmisistä. Suurin osa italialaisista ei ole koskaan elämässään nähnyt käärmettä, joten aikamoinen tuuri että me semmoiseen onnistuimme törmäämään. Sisiliskoja sen sijaan on pihassa pyörinyt usein.

TI 10.7. Vuoristoreittejä, Massa ja Lucca

Tiistaina suunnitelmissa oli käydä tutustumassa Luccan kaupunkiin. Lucca on siitä mielenkiintoinen paikka, että historiallinen keskusta on hyvin säilynyt. Kaupunkia reunustavat renessanssin aikaiset, korkeat muurit. Päätämme kokeilla tylsän (ja maksullisen) moottoritien sijaan vuoristoreittejä.  Tarkoitus on kuvata vuoristomaisemia. Meidän kartassa reitti vaikuttaa järkevältä ja tiet kohtuullisen isoilta. Näin ei kuitenkaan ole. Tiet ovat pieniä ja koukeroisia ja huonosti opastettuja. Toisin kuin moottoriteillä, jossa on selkeä opastus, tuntuu ettei kaupungeissa ja pienemmillä teillä ole opastukseen kovin paljon panostettu. Kylttejä on paljon joka risteyksessä, mikä jo itsessään on sekavaa, ja opastus johonkin suuntaan saattaa yhtäkkiä loppua (mutta sitten taas jossain vaiheessa jatkua uudestaan). Parhaiten toimii logiikkana jatkaa mahdollisimman suoraan, jos haluamaan suuntaan loppuu opastus.

Koska valitsemallamme reitillä menee useita tunteja ja tunnelma autossa alkaa olla kireä, toteamme, ettemme viitsi Luccaan asti ajaa vaan pysähdymme syömään Massassa, joka on meidän hallintoalueen pääkaupunki. Rinnakkainen reitti moottoritielle, joka johtaa myös Carraran marmorimöhkäleiden ohi, ei ole myöskään kovin hyvä, sillä se on täynnä liikennevaloja. Massaan päästyämme olemme aika poikki, mutta onneksi löydämme helteessä mukavan ja varjoisan ruokapaikan, joka oli auki kahden aikaan. Ruoka on erinomaista: kalavalikoima ja merellinen spagetti. Samalla näemme Massan komean tuomiokirkon. Tosin täällä Italiassa alkaa pikkuhiljaa tottua taas siihen että kaupungit ovat komeita kirkkoja täynnä.

Virkistäytyneenä matka jatkuu moottoritietä Luccaan. Ajamme hienojen siltojen yli, josta on huimat maisemat. Matka ei kestä pitkään kun jo pysäköimme Luccan muurien ulkopuolelle. Kävelemme historialliseen keskustaan. Ensimmäisen kerran matkalla tulemme oikeaan turistipaikkaan. Se näkyy heti hinnoissa kun pysähdyimme jäätelölle. Käymme muutamassa kirkossa ja kävelemme kapeita pittoreskeja kujia. Pikkumies, joka on urhoollisesti jaksanut koko pitkän automatkan, alkaa nyt väsyä ja kiukustua, joten puolet kaupungista ja katedraali jäävät näkemättä. Päätämme että on viisainta palata talolle syömään, vaikka mielellään olisimme kierrelleet vielä kaupunkia ja illastaneet jossain paikallisessa ravintolassa. Hurautamme reilussa tunnissa moottoritietä takaisin ja päätämme, ettemme enää ajele epämääräisiä vuoristoreittejä. 

Talolla ilta alkaa mukavasti jälleen viilentyä, pulahdamme koko perhe altaaseen (uiminen on pikkumiehen suosikkipuuhaa) ja poika pääsee ajoissa unille. Itse istumme vielä terassilla pitkään, grillaamme, juomme halpaa Chiantia ja keskustelemme Euroopan kulttuurieroista. Vaikuttaa siltä, että täällä pienessä kylässä vuorilla ihmiset ovat hyvinkin tyytyväisiä, vaikka varallisuutta ei juurikaan ole ja elämä on yksinkertaista. Hommia tehdään alkeellisilla välineillä ja aamusta alkaen, päivällä vietetään siestaa ja illalla taas jatketaan töitä ja syödään myöhään. Ikinä ei ole kiire mihinkään. Välillä tuntuu, että me suomalaiset olemme tottuneet niin hyvään, että vaatimustaso on aika korkea kaikessa. Täällä oppii, että elämässä on hyvä nauttia niistä pienistä asioista.