Matkailua

Kirjoituksia reissuilta

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Antiikkia!

Tiistaiksi luvattiin puolipilvistä ja aamu näytti kauniilta. Päivän ohjelmaksi muokkautui Rooman kuuluisin puoli: Antiikin ajan nähtävyydet Forum Romanum ja Colosseum. Metrolla oli jälleen kätevä liikkua ja kävellenkin pääsee tosi kätevästi paikasta toiseen. Livuimme hitaasti keskustasta aamukahvin kautta kohti historiallisia monumentteja. Ensimmäisenä vastaan tulivat Trajanuksen kauppahallit ja eri keisareiden forumien rauniot sekä Trajanuksen pylväs, johon on kuvattu Daakian sotaretki, jonka jälkeen Rooman valtakunta oli laajimmillaan. Kuvien näpsäyttely alkoi välittömästi ja ja tässä kohtaa kierros oli vasta alussa. Kävelimme Via dei Fori Imperialia pitkin Rooman keisarien patsaiden ohi.

Forum Romanumille saikin hieman jonottaa, mutta toisaalta sama lippu kävi Colosseumiin, joten siellä vältyimme myöhemmin hurjilta jonoilta. Kiertelimme raunioita auringonpaisteessa ja helteessä (tämä taitaakin olla jo matkailuperinne, että rauniolle pitää aina tulla sattumalta kuumimpana päivänä). Nähtävien yksityiskohtien määrä oli näännyttävä. Raunion osista ja temppelien pylväistä yritin mielessäni kuvitella rekonstruktiota paikasta. Henkilökohtainen asiantuntijaoppaani voitti kyllä kaikki audioguidet; hän osasi detaljitasolla kertoa eri temppeleistä ja paikoista, henkilöistä sekä historiallisista ja kultuurisista taustoista. Nautin todella kierroksesta, ja vaikka varjoa ei paljon löytynyt, vesipisteitä oli joka paikassa (muuallakin Roomassa näitä on ympäri kaupunkia). Kävimme Palatiumin kukkulalla, näimme Septimius Severuksen, Tituksen ja Konstantinuksen kaaret, Vestaalien talon jäänteet ja temppelin rauniot, keisarilliset residenssit, mm. Augustuksen talon, aarreaitan ja muiden hallintorakennusten jäämiä ja tässä vain muutama mainitakseni.

Uupuneina ja nälkäisinä kierroksen jälkeen sorruimme syömään Colosseumin metroaseman viereisessä raflassa, joka oli ainoa näköpiirissä oleva paikka. Todella epäilyttävä paikka ja kaiken lisäksi kallis - etuna tosin se että pääsimme suoraan jatkamaan Coloseumille eli Amphitheatrum Flaviumille. Colosseum oli ensimmäinen Roomaan rakennettu kivinen amfiteatteri ja se rakennettiin Flavius-sukuisten keisarien aikana. Vaikuttava näky niin ulkoa kuin sisältäpäin. Paikkaa pääsi sisäpuolella kiertämään kahdessa kerroksessa, joten sen suuruudesta ja yksityiskohdista sai melko hyviän kuvan, vaikkakin isoja osia on tuhoutunut. Kuten Forum Romanumilla täälläkin tunsi historian havinaa, kun kuvitteli miten gladiaattorit ja eläimet taistelivat antiikin Roomassa tällä valatavalla areenalla kansan ja keisarin viihteeksi. Koska lattia oli tuhoutunut, näkyivät gladiaattorien tilat ja kopit, jotka sijaitsivat aikanaan Coloseumin lattian alla.

Uupuneena mutta erittäin onnistuneesta päivästä tyytyväisinä suuntasimme bussilla keskustaan päin. Matkalla forumien päässä Piazza Venezialla kummastelimme Il Vittorianoa, eli järjettömän kokoista hohtavan valkoista monumenttia, jota paikalliset kutsuvat "hääkakuksi" tai jopa "kirjoituskoneeksi". Tämä Vittorio Emmanuele II:n kunniaksi perustettu rakennus - isänmaan alttari - tuntuu todella iralliselta kontekstissa antiikkisten, punaruskeiden travertiinikivestä rakennettujen forumeiden vieressä.

Törmäsimme muuten useamman kerran päivän aikana massiivisiin poliisikeskittymiin kaupungilla. Poliisivoimia tuntuu Italiassa olevan loputtomasti ja aina valtavalla joukolla ja luotiliivein ja rynnäkkökiväärein varustettuna paikalla, mikäli jossain on pienikin tapahtuma. Kuitenkin Rooma vaikuttaa turvalliselta paikalta, emmekä ole nähneet minkäänlaista häiriötä.

Loppuilta sujui italialaisittain pastaa kokkaillessa.

Päivän kohokohta: Antiikin nähtävyydet Forum Romanum ja Colosseum
Päivän huomio: turistipaikoissa ei kannata syödä vaikka olisi nälkäinen
Plussaa: vesipisteet ympäri kaupunkia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti