Rantalomaa ja kummitushotelli revisited

Viimeinen matkapäivä alkoi kuumassa ja kirkkaassa auringonpaisteessa. Päivän vaikein kysymys oli, suunnatako uima-altaalle vai rannalle. Päädyimme kuitenkin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä emme olleet päässeet katsastamaan paikallista rantaelämää vielä kunnolla. Pääkaupungin lähellä on kuulemma suosittuja rantoja, mutta päätimmekin suunnata pohjoisrannikkoa pitkin länsikärkeen Mosteiros-rannalle.

Rantaan opastettiin jo pitkän matkaa, joten oletimme sen olevan komea biitsi. Kun saavuimme perille olimme hiukan hämmentyneitä rannan pienuudesta. Mosteiroksessa (kuten emme nähneet missään muuallakaan rannalla) ei ollut minkään sortin aurinkovarjoja – tai varjoa ylipäänsä – eikä aurinkotuolien luksusta. Toisaalta paikka oli kaunis ja väkeä oli vähän, lähinnä paikallisia. Kuuma musta hiekka poltti jalkojen alla, meri oli sininen ja aallot isoja. Edessämme vedessä kohosi kaksi pilarimaista kalliota. Otimme aurinkoa, joka on muuten todella intensiivinen täälläpäin maailmaa, Nyt osaa arvostaa pilvisempiä päiviä, sillä eihän tämmöisessä helteessä olisi jaksanut tehdä muuta kuin olla rannalla. Ja sekin tuntui tässä vaiheessa aika raskaalta.

Muutama tunti vierähti ja päätimme suunnata takaisinpäin. Reitiksi valitsimme Sete Cidadesin, sillä se oli sopivasti matkalla, ja halusimme nähdä sen komeat maisemat vielä kirkkaalla säällä. Ajoimme samaa vaelluspolkua pitkin Vista do Rein näköalapaikalle ja näkymät reitillä olivat mahtavat. Tällä kertaa ylhäällä oli paljon väkeä ja napsimme hienoja kuvia. Hylätty hotelli ja sen tarina kiinnostivat meitä yhä (viimeksi näimme myös siellä henkilön ylätasanteella), joten takaisinmatkalla ajoimme hotellin toista puolta ja huomasimme, että sisäpihaan pääsi autolla. Ajoimme liuskaa ylös ohittaen ruostuneen kyltin, jossa saottiin ”Beware of the visicous dogs”; kyltti näytti vanhalta. Näimme hotellin seinässä nimen Monte Palace. Kun tulimme ylös pihaan, alkoi hirmuinen haukunta – kummallakin sivustalla oli todella aggressiivinen koira, onneksi molemmat kiinni. Pihassa istui mies, ilmeisesti samainen, joka viimeksi oli takaterassilla, pääovet olivat raollaan. Totesimme kuitenkin viisaammaksi tässä vaiheessa kääntää auto vikkelään ja ajaa pois… Myöhemmin tietenkin etsimme tietoa hotellista ja löysimmekin todellisen karmivan kauhutarinan, eli aito kummitushotelli tosiaan.

Jalkapallofinaali hiukan sotki syömään lähtemistä, mutta pääsimme lopulta pääkaupungin rantapaikkaan istumaan ulos. Viereisessä paikassa oli onneksi screeni ja sattumoisin se oli espanjalaisen pitämä paikka, joten juhlinta oli siellä aikamoista, kun peli päättyi. Ulkona oli mukavaa syödä viimeisen illan kunniaksi ja ruoka oli jälleen hyvää. Mielenkiintoista on muuten seurata henkilökunnan toimia ravintoloissa ja hotellilla: Henkilöstöä on paljon,  kaikki hääräävät – erityisen paljon katetaan koko ajan aterimia, mikä on käsittämätöntä. Silti palvelu on yleensä toivottoman hidasta vaikkakin ystävällistä; ihmetyttää hiukan, mitä ne oikein puuhaavat, kun ruoan saaminen kestää välillä tolkuttoman kauan, joten kiireessä ei kannata poiketa syömään. Ehdimme onneksi juuri syödä ateriamme sopivasti, jotta pääsimme katsomaan rantaan festivaalien huipentavaa ilotulitusta. Mikä parhain päätös lomalle!

Päivän kohokohta: ilotulitus Ponta Delgadan rannassa
Päivän huomio: uimaranta ei välttämättä ole iso beach
Plussaa: kummitushotellin mysteerin selviäminen