Päätin pitkästä aikaa palata matkablogin pariin. Sitä kun on aina ollut niin mukava matkoilla kirjoitella. Valitettavasti viime vuosina matkat ovat olleet pääosin lyhyitä ja ohjelmantäyteisiä viikonloppureissuja, jolloin läppärin ääressä istumiselle ei ole jäänyt aikaa. Mutta nyt sitten taas koneen ääressä kirjoittelemassa rauhassa upeassa villassa La Gauden vuoristokylässä kivenheiton päässä Ranskan rivierallta. Matkaseuraan kuuluu tällä kertaa oma perhe eli minä, mies, kaksi poikaamme sekä iki-ihana au pairimme. Aloitetaan siitä, miten tänne päädyttiin.
Alunperin tarkoitus oli valloittaa Provence jo takavuosina, mutta miehelle silloin yllättäen tarjottu kesätyö pisti matkasuunnitelmat (ja itseasiassa koko kesän suunnitelmat) uusiksi. Tännepäin matkustaminen on siis ollut pidempään haaveena. Nyt tuntui hyvältä ajankohdalta isommalle reisulle, kun kuopus on puolitoistavuotias ja esikoinen viisivuotias. 2012 vietimme kaksi viikkoa Toscanassa kauniissa talossa esikoisen ollessa lähes samanikäinen kuin kuopus nyt. (Kirjoitukseni vauhdikkaasta Italian reissustamme löytyy blogista.) Koska rakastamme hyvää ruokaa ja viiniä, Ranska tuntui siltäkin osin luonnolliselta valinnalta (Italia on kyllä pitkään pitänyt suosikin paikkkaa). Tälläkin kertaakin halusimme panostaa viehättävään taloon omalla uima-altaalla, koska kahden vauhdikkaan pikkumiehen kanssa ei ihan päivittän viitsi ajella eri kohteisiin. Illalla lasten (tai ainakin pienemmän) nukkuessa on sitten ihanaa tehdä rauhassa ruokaa ja istua ulkona terassilla viinilasin ääressä.
Saapuminen ei mennyt ihan putkeen, sillä lento oli yli kaksi tuntia myöhässä. Tilanteen pelasti kuitenkin se, että lapset jaksoivat matkata uskomattoman hyvin kaikesta huolimatta. Huolellisesti olimme valinneet lauantain matkapäiväksi, jotta välttyisimme sunnuntain haitoilta eli lähinnä kauppojen ja kaiken mahdollisen muun olemiselta kiinni. Tämän pyhäpäivämeiningin välillä unohtaa matkatessa, kun kotipuolessa on niin tottunut vapaisiin aukioloaikoihin. Suunnitelma ei kuitenkaan tällä kertaa auttanut, sillä terminaalien välillä siirtyminen, vuokra-auton hakeminen, lastenistuinten asentaminen yms. säätö vei sen verran aikaa myöhästymisen päälle, että talolle saapuessa kaupat olivat ehtineet jo sulkea. Sääkin oli sateinen - tosin ei kovin kylmä. Mukava madame esitteli meille paikan päällä talon - tietysti ranskaksi, koska menin mainitsemaan, että puhun vähän ranskaa. Painotus siis sanalla vähän ja hävettävän huonosti. Viimeksi olen lukenut ranskaa koulussa viistoista vuotta sitten mutta minkäs tekee, kun kukaan muu matkaseurueesta ei osaa sanoa enempää kuin merci ja bonjour eikä täällä pikkukylissä englanti ole mikään valttikortti (kuten saamme myöhemmin huomata).
Onneksi ystävällinen madame vinkkasi meille paikallisesta ravintolasta (tietenkin omistaja oli hänen serkkunsa) ja talolla oli tarjolla les necéssitées eli välttämättömyydet. Tämä sisälsi mausteet, öljyt, kahvin, teen, maidon (thank god, kaikki lapselliset ymmärtävät), leipää, hedelmiä, keksejä, mehua ja tietysti pullon paikallista roseeviiniä. Kyllähän niillä pärjää yhden aamun. Muutenkin talo vaikutti oikein viehättävältä heti ensinäkemältä vaikkakin sateisessa säässä tällainen kivitalo on melko viileä. Itseasiassa talon lisäksi tähän kuuluu myös vierasmaja, joten tilaa pitäisi riittää. Aloitin soittamalla suositeltuun ravintolaan mutten saanutkaan yhtäkkiä yhtään ranskankielistä sanaa suustani (ainoastaan bonjour eikä sekään sopinut enää näin ilta-aikaan). Olin selvästi aliarvioinut ranskalaisten tylyyden, sillä selostettuani hetken aikaa englanniksi mies toisessa päässä totesi vaan au revoir ja löi luurin korvaan. Siis mitä? Missä Pohjoismaissa voisi kuvitella saavansa tällaista asiakaspalvelua? Olin kyllä niin hämmentynyt tästä epäystävällisyydestä, että jäimme pohtimaan, kannattaako enää uudestaan yrittää. Realiteetit huomioon ottaen (nälkäiset ja väsyneet lapset, ei ruokaa talossa, kaupat kiinni, ei tietoa muista ravintoloista) päätin kuitenkin yrittää uudestaan ja tällä kertaa ranskaksi ja heti järjestyi pöytä.
Itse paikka olikin tunnelmallinen, rustiikkinen pikkukylän ravintola upeine lehtiköynnöksineen ja valoketjuineen ulkona. Heinäsirkat sirittivät hämärtyvässä illassa, palvelu oli paikan päällä ystävällistä ja pärjäsimme minun ranskallani mainiosti (muut seurueestakin taisivat yllättyä petrauksestani). Ruoka ja viini oli hyvää (ja halpaa), annokset valtavia ja lapsetkin jaksoivat käyttäytyä hyvin sekä etenkin pienempi sai paljon ihailua osakseen. Väsyneinä mutta tyytyväisinä hurautimme takasin talolle ja lopuksi pulahdus kylmään pooliin iltauinnille. Ihan hyvä lomanaloitus sittenkin. Joskin yö oli melko kylmä ja tämä vilukissa tarvitsi peittoja enemmänkin. Sen sijaan pojat nukkuivat erinomaisesti, koska oli niin viileää, eli kaikessa puolensa.
Koska tarkoitus on nauttia matkan aikana hyvästä ruoasta, niin otetaan tänne blogiin päivällisen osalta tämmöinen päivän ateria -osio postausten loppuun. :)
Päivän ateria: paikallisen ravintolan antimia
Returning to the travel blog finally - it’s been a while - and this time also in English. I love to write about traveling but unfortunately during the last years we have mostly done short and intensive weekend trips so there has not been time to write. But now I’m sitting in a wonderful villa in the small mountain village of La Gaude close to the French riviera. Our traveling party includes this time me, my husband, our two sons and our lovely au pair. But first, let’s begin with how we got here.
We planned to come to Provence already several years ago, but a job offered to my husband back then made us reschedule our travel plans (and actually all of our plans for the summer). Provence was, however, not forgotten over the years and now it felt like the time was right to put the plan into action and take a longer vacation trip with our older son being five and the younger one one and half years old. In 2012 we spent two weeks in Tuscany in a beautiful house when our older son was about the same age as the younger one is now. (I wrote about our trip to Italy also on the blog but unfortunately only in Finnish.) Because we love food and wine, France also felt like a natural choice (Italy has been our top choice for a long time). Also this time we valued having a charming house with own swimming pool, since with two energetic little guys we wanted to avoid driving around every day to different locations. In the evenings, when the children are asleep (or at least the younger one), it’s wonderful to have time to prepare dinner and sit outside on the terrace with a glass of wine.
You can always plan a lot ahead but the flight arriving at Nice airport over two hours behind schedule was not what we intended. Luckily the children showed unexpected endurance. We had carefully chosen Saturday as the arrival date, in order to avoid all the shops (and everything else) being closed on Sundays. This is something which is easily forgotten being used to shops being open every day at home. Unfortunately the careful planning did not help this time: it took us quite a while to get from one terminal to another, retrieving the rental car, installing the seats for the children etc. so that when arriving at our villa in the evening all the shops had already closed. The weather was rainy but not too cold. A very nice lady was expecting us and showed us the house - of course in French - because I happened to mention that I speak a little French. Emphasis on little and very poorly. Last time I have studied French was in school and that was fifteen years ago. But what can you do, when none of the others speak a word French expect for merci and bonjour of course, and English is not the language of preference here in the small mountain villages (which we will experience later on).
The lady recommended us a nearby restaurant (of course owned by her cousin) and the house was equipped with necessities including spices, olive oil, coffee, tea, milk (very important to the children), bread, fruits, cookies, juice and of course a bottle of local rosé wine, enough to survive one morning. Despite the rain and the chilly inside temperature the house made quite an impression already at first sight. We will definitely not lack space since besides the villa the property also includes a guest house. Firstly, my task was to call the recommended restaurant and book a table but I couldn’t get a French word out of my mouth (besides bonjour which didn’t fit at all at this hour). Clearly I had underestimated the French rudeness since after a while talking in English the guy at the other end just said au revoir and hung up on me. (!) Like really. It’s beyond imagination to get this kind of service in Scandinavia. I was so amazed that we considered if it would be worthwhile to try again. But after taking reality into account (hungry and weary children, no real food in the house, shops closed, no information about other nearby restaurants) I decided to give it another try and this time in French, which resulted in us having booked a table immediately.
The place itself was an ambient and rustic village restaurant with grapevine and light chains outside. Grasshoppers chirped in the darkening evening, the service was friendly and we managed fine with my French skills (the others were a bit surprised that I finally got something out of my mouth). The food and wine were good (and cheap), the portions huge and even the kids managed to behave. The smaller one got a lot of attention. Tired but happy we returned to the house and took a dive into the cold swimming pool. A good start for a holiday after all. The night was kind of cold so I needed several blankets but the children slept well in the chilly temperature, so I guess there is a bright side to everything.
Because our intention during the trip is to enjoy delicious food, let’s introduce our dish of the day at the end of every post. :)
Dish of the day: dinner at the local restaurant
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti