Toinen päivä alkoi pilvisissä mutta ihan lämpimissä merkeissä, joten pienen arpomisen jälkeen päädyimme syömään aamupalan terassilla. Kyllähän siinä on loman tuntua, kun saa kahvin vaahdotetulla maidolla käteensä. Vaikka eväät olivat muuten kohtalaisen köykäiset, aamupala tuntui aika mahtavalta. Naapurin kukkokin kiekui kuopuksen (suuren kukkofanin) riemuksi.
Talon eri puolilta löytyy monenlaisia terasseja pöytineen, joten mahdollisia paikkoja syödä ulkona on tilanteeseen kuin tilanteeseen. Piha on aivan ihana ja täynnä erilaisia hedelmäpuita, kukkia sekä köynnöksiä. Iso oliivipuu ja pienet sitruunapuut ovat varmaan suosikkejani. Kauniita yksityiskohtia löytyy niin paljon, että pelkästään tässä omassa pihapiirissäkin riittää kahdeksi viikoksi katseltavaa ja ihmeteltävää. Uima-altaan lisäksi (lasten viihdyttäjä numero yksi) isolla nurmialueella on tilaa temmeltää ja leikkiä. Ranskalaisittain talolla on tietysti oma petanque-kenttänsä, joten joku päivä täytynee pistää pystyyn turnaus.
Vastoin ennakko-odotuksia paikallinen ruokakauppa, leipomo ja jopa kalakauppakin (kaikki kilometrin päässä) olivat auki sunnuntaina aamupäivän, joten suuntasimme suurostoksille sinne. Kateus kyllä herää, kun pääsee ihmettelemään paikallisen pienen ruokakauppan erinomaista raaka-aineiden valikoimaa sekä ennen kaikkea kasvisten ja hedelmien tuoreutta. Kyllä sitä taas pohtii, miksi ihmeessä asuu Pohjoismaissa kun täällä saa lähikaupasta muhkeita tomaatteja ja kauniita artisokkia. Lihatiskikin oli erinomainen ja sieltä tarttui entrecôtet mukaan. Täällä on kyllä valinnan vaikeus, kun tekisi mieli ostaa hyllyt tyhjiksi. Myös paikallisia viinejä täynnä olevat hyllyt piti tietenkin koluta läpi - rosee on täällä Provencessa muuten se juttu. Lopuksi vielä leipomosta tuoreet, lämpimät croissantit ja patongit mukaan. Ranskalaiset kyllä osaavat tehdä rapeakuorista leipää (sorry vaan, mutta ruotsalaiset knäckebrödin rouskuttajat ei kyllä ole mitään leipäkansaa).
Kun kurvasimme ahtaalta parkkipaikalta pieniä ja kiemuraisia vuoristoteitä pitkin takisin talolle, muistin, kuinka huonosti iso perheauto sopii tämmöisiin paikkoihin. Tiet ovat paikoittain huonokuntoisia, mutkaisia ja paikalliset kaahaavat tuhatta ja sataa. Auton saa juuri ja juuri käännettyä sisään pihaamme pienestä portista, jota reunustavat kivimuurit. Mieskin totesi että toisen kuskin lisääminen vuokra-autoon oli kyllä tässä tilanteessa täysin ylimitoitettu toimenpide ”vai aiotko muka ajaa täällä?” En, en tosiaan. Samaan hengenvetoon hän totesi myös, että omavastuun ottaminen nollaan pienestä lisämaksusta taas taisi olla ihan hyvä veto.
Iltapäivällä sitten puhkesikin kunnon sade ja kylmyys palasi. Kyllä harmitti, etten pakannut villasukkia mukaan (aina pitäisi ostata varautua kaikkeen). Lapsillakaan ei ollut edes tossuja ja lattiat olivat jäätävät. Mies sitten keksi, että otetaan käyttöön sandaalit semmoisina saksalaistyyppisinä Hausschuhe-sisäkenkinä. Hätä keinot keksii. Ne, jotka tuntevat minut hyvin, tietävät, että olen yleensä aika postiivinen ihminen ja kestän helposti pientä epämukavuutta. Mutta huono sää lomalla kuuluu niihin harvoihin asioihin, jotka todella ärsyttävät ja paljon. Enkä kyllä ole kovin hyvä sietämään kylmyyttäkään. En viitsi blogissa enää asiasta enempää valittaa, mutta selvää lienee, etten todellakaan ollut iloinen.
Koska kylmässä talossa hengailu energisten pikkupoikien kanssa ei vaikuttanut hyvältä suunnitelmalta, suuntasimme läheiseen Vencen kaupunkiin, joka on tätä omaa kylää selkeästi isompi paikka. Parkkihallin sisäänajo oli niin minimaalinen, että hämmästelen yhä, että automme edes mahtui sisään ja ettei siihen tullut naarmun naarmua (hatunnosto miehelle tästä). Vanha kaupunki (Vieux Vence) oli kyllä oikein viihtyisä: kauniita vanhoja rakennuksia, kapeita kujia ja erityisesti ravintolat vaikuttivat tunnelmallisilta. Näköala ympäröiville vuorille oli komea. Isompi poika innostui heittelemään kolikoita suihkulähteisiin, joten matkasta saattaa tulla vielä kallis. Paremmassa säässä tänne pitää tehdä uusi retki ja mahdollisesti voisi tulla joku ilta ravintolaankin syömään.
Vence on muuten keskiaikainen kaupunki 1100-luvulta ja, kuten Provencen alue ylipäänsä, se on ollut taiteiljoiden suosima. Kaupungin tärkein nähtävyys on Chapelle du Rosaire - Henri Matissen suunnittelema kappeli, jota hän itse piti mestariteoksenaan. Ajoimme kyllä kappelin ohi, mutta näin sateessa ja kiukkuiset lapset autossa ei tuntunut hyvältä idealta lähteä tutkimaan sitä lähemmin - varsinkaan kun tielle päin näytti, että koko paikka on kiinni. Joku toinen päivä siis uusi yritys.
Illalla syötiin sisällä - mies oli raahannut kaikki sähköpatterit paikalle tuomaan lämpöä. Murisin vielä nukkumaankin mennessä, että ikinä ei sitten enää matkusteta milloinkaan muulloin kuin heinäkuussa…
Päivän ateria: alkupalalautanen oliiveista, salamista, juustosta, aurinkokuivatutista tomaateista ja patongista sekä entrecôtet ja munakoisoa & kesäkurpitsaa grillissä
The first morning was cloudy but warm, so after short consideration we decided to have breakfast on the terrace. It certainly feels like vacation when you get a cup of coffee with steaming hot milk into your hands. Although there was not that much to eat, it felt pretty great. Even the neighbor’s rooster crowed to the joy of my younger son (he loves roosters).
The house comprises several terraces with tables, so there are plenty of possible locations to eat outside. The garden is just lovely with its variety of fruit trees, flowers and grapevines. The large olive tree and the small lemon trees are probably my favorites. There are so many beautiful details that the garden itself offers more than enough to see and adore for the next two weeks. Besides the swimming pool (entertainment number one for the children) there is a large lawn with lots of space to play. In a very French manner the house has of course its own petanque field, so we will definitely need to organize a tournament some day.
Against all odds the local food store, bakery and even the fishmonger were open on Sunday until noon (and they were all located within a kilometer distance), so we headed there to do some heavy shopping. One gets very envious when seeing the local food stores excellent selection of raw materials and especially the freshness of the fruits and vegetables. This makes me again wonder, why we live in Scandinavia, when you get this kind of juicy tomatoes and beautiful artichokes from the local food store here. Even the meat selection was excellent and we grabbed some entrecôtes with us. It is certainly difficult to choose what to pick, when you preferably would want to by the whole store empty. Also the shelves filled with local wines had to be examined carefully - rosé is the thing here in Provence. Finally some fresh croissants and baguettes from the bakery to take with us. The French really know how to make crunchy bread (sorry, but the Swedish don’t specialize in good bread, just the knäckebröd).
When we backed out of the tiny parking lot and drove up the curvy, small mountain roads, I remembered how poorly a big family car fits in an environment like this. The roads are not in a very good shape, very serpentine and the locals drive really fast. There’s not much space left, when the car is bended through our little house gate surrounded by stone walls into the yard. My husband pointed out that adding a second driver to the rental car was by far an overscaled measure ”or are you going to drive here?” No, definitely not. At the same time he noted that having own risk zero was a probably a good idea.
In the afternoon it started raining heavily and the temperature sank. I was really annoyed that I hadn’t packed my warm woolen socks with me (you should always be prepared for everything). The kids didn’t have either warmer socks and the floors were freezing cold. So my husband came up with the idea to use sandals inside like German style Hausschuhe, which helped a lot. For those who know me well, it is known that I’m normally a very positive person and can cope with inconvenience to some extent. But bad weather on vacation really gets on my nerves. I cannot stand freezing either. I will not complain about this anymore on the blog, but you get the point, I was not pleased.
Since hanging out in the cold house with two energetic little guys did not seem like good plan, we headed to the nearby town of Vence, which was clearly a bigger place than our village. The driveway to the parking garage was so minimal that I’m still surprised that our car even fitted in and that it remained unscratched (recognition to my husband for this). The old town (Vieux Vence) was cosy: beautiful old buildings, narrow streets and especially the restaurants seemed ambient. The view to the mountains surrounding the village was spectacular. Our older son was fascinated in throwing coins into fountains, so this might turn out to be a expensive trip. This town is definitely worth another visit in better weather and maybe we could come to eat out here some evening.
Vence is, by the way, a medieval town from the 12th century and, like Provence entirely, it was favorited by artists. The most important sight is the Chapelle du Rosaire - Henri Matisse’s masterpiece. We drove past the chapel but in the rain and with angry children in the car it did not feel like going to examine the chapel closer - especially as it seemed that the place was closed. We’ll give it a shot another day.
In the evening we ate inside the house - my husband had dragged all possible heating equipment there to bring some warmth. I was still grumbling when going to bed that we will never ever again travel at any other time the July…
Dish of the day: entrée plate with olives, salami, cheese, sundried tomatoes and bread as well as entrecôte, eggplant & zucchini grilled
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti